Artikkeli

Kemissä haetaan sarjanousuja kansainvälisellä yhteistyöllä

PS Kemin liigatarina kesti kolme vuotta ja koko seuran historia 18 vuotta. Nyt Kemissä aloitetaan Kolmosesta uudelta pohjalta ja halutaan edetä askel kerrallaan takaisin pääsarjatasolle.

Teksti KIMMO MUTTILAINEN
Kuva JUHA TAMMINEN

Kemiläisessä jalkapallossa kirjoitetaan jälleen uusi luku, kun edustusjalkapallon virkaan on perustettu tänä vuonna Kemi City Football. Uusi kemiläisseura saa PS Kemi Akatemian paikan Kolmosesta, joten paluuta valtakunnan huipulle saadaan odottaa ainakin muutama vuosi.

Uuden seuran toimijat esittelivät suunnitelmiaan alkuviikosta. Seuran taustalle on perustettu uusi osakeyhtiö Kemi Football Oy, jonka taustalla toimivat hallituksen puheenjohtajana Mark Tivey ja pitkään kemiläisessä jalkapallossa eri rooleissa operoinut Arto Hakala. Kaksikko ottaa vastuun seuran operatiivisen toiminnan pyörittämisestä. Uuden yhtiön suurin omistaja on monikansallinen markkinointiyhtiö Redstrike Group, joka omistaa 40 % osakkeista.

Redstrike Groupin osaamisalueeseen kuuluu maailmanlaajuisten jalkapalloakatemioiden kehittäminen. Nyt uuden kemiläisseuran alaisuuteen kuuluu myös Kemin Palloseuran junioritoiminta ja FC Kemin futsaltoiminta.

”Ajattelen, että tämä on ainutlaatuisin yhteistyö mitä suomalaisessa jalkapallossa on koskaan ollut. Redstrike on meillä neuvontajana ja antavat meille oman maailmanlaajuisen verkostonsa käyttöön. Päällimmäisenä ajatuksena on meidän akatemiatoimintamme kehittäminen, mikä on ollutkin täällä toistaiseksi ok, mutta silti omia pelaajia PS Kemin liiga- ja ykkösen peleissä oli vähän. Haluamme panostaa isosti junioritoimintaamme”, Arto Hakala kertoo.

Uuden kansainvälisen yhteistyön kautta Kemi on saanut taustalle vaikuttavia nimiä. Valioliigaseura Cardiff City FC:n apulaisvalmentaja Kevin Blackwell oli Kemissä paikan päällä kertomassa rakenteilla olevasta yhteistyöstä. Lehdistölle jaetussa kutsussa kerrottiin Blackwellin kertovan yhteistyöstä pelaajapuolella.

”Blackwell antaa päivittäisiä neuvoja ja toimii valmennuksen konsulttina sekä juniori- että edustusjoukkueen puolella”, Hakala täsmentää.

Mikä on yhteistyön tarkoitus?

Kemiläisseuran yhteistyöstä kansainvälisten isojen tahojen kanssa tekee sikäli erikoisen se, että uusi seura joutuu aloittamaan toimintansa neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta. PS Kemin historia Veikkausliigassa kesti kolme kautta. 1980-luvulla KePS pelasi kuusi kautta SM-sarjassa saavuttaen yhden SM-pronssin ja yltäen kertaalleen Suomen Cupin loppuotteluun. Kolmosesta ylös kipuaminen ei ole vaivatonta, vaikka Kemissä on parhaimmillaan noustu kahdessa vuodessa Kakkosesta liigaan.

”Tämä on lopputulos, kun oikeat ihmiset kohtaavat ja ajatukset menevät yhteen. Jos katsoo Redstriken toimintaa, keskittyvät he ympäri maailmaa jalkapalloakatemioiden ja pelaajien kehittämiseen. Tässä on kuusi, seitsemän viikkoa tehty töitä sen eteen, että kaikki toimii. Meille on tärkeää, että saimme tähän kaikki kemiläisseurat saman sateenvarjon alle, mikä on ainutlaatuista Kemissä”, Hakala sanoo.

Ensi vuodesta alkaen Kemin Palloseurassa pelaavat junioritkin siirtyvät Kemi City Footballin alaisuuteen.

Mukana yhteistyöstä oli kertomassa Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen, joka kertoi erilaisista hankemahdollisuuksista. Matkailua halutaan nostaa Kemissä yhdeksi vetonaulaksi.

”Kemin kaupungissa matkailu on kovassa nosteessa. Nyt puuttuvat fasiliteetit on mahdollista saada tämän yhteistyön kautta. Redstrikella on toimistoja kuudessa eri maassa, ja heillä on kontakteja myös jalkapallon ulkopuolelle liittyen nimenomaan matkailuun”, Hakala toteaa.

Tavoitteita riittää

Suomalaiseen jalkapallon ulkomailta tuotu raha herättää luonnollisesti kysymyksiä suuntaan, jos toiseen. Hakala uskoo, että PS Kemin toiminnasta on saatu tarpeeksi oppia, jottei samat virheet pääse toistumaan. Kemi City Football lähtee tosissaan hakemaan sarjanousuja vuosi kerrallaan.

”Johonkin niitä tavoitteita pitää asettaa. Taustallamme hallituksen jäsenenä on Mike Farnan, joka on muun muassa Manchester Unitedin entinen toimitusjohtaja. Hänellä on varmasti jonkin verran tietämystä siitä, miten tätä seuraa kannattaa lähteä viemään eteenpäin”, Hakala sanoo.

Tällä hetkellä Kolmoseen valmistautuvalla Kemi City FC:llä on kasassa 14 pelaajasopimusta paikallisten pelaajien kanssa. Päävalmentajasta on tarkoitus tiedottaa ensi viikon aikana. Lisäksi joukkueen logo ja peliasu esitellään tuonnempana.

”Tarkoitus on edetä sarjaporras kerrallaan. Jokainen voi laskea siitä kuinka kauan siinä menee ennen kuin olemme taas ylhäällä”, Hakala tuumaa.

Artikkeli

Töölön tervaskanto

TEKSTI Elina Vainikainen

KUVAT Arto Alho

Olli Paavilaisen jalkapalloilijan ura käynnistyi pikkunassikkana kotikylillä Rekolassa. Seudulla asusteli Paavilaisen lisäksi kymmenkunta saman ikäistä poikaa, joiden kanssa porukalla harrastettiin urheilua laidasta laitaan: kesällä pelattiin futista ja yleisurheiltiin, talvella hiihdettiin ja tehtiin hyppyrimäkiä.

”Yhdeksänvuotiaana pääsin pelaamaan joukkueeseen”, Paavilainen muistelee. ”Kylällä ei ollut kuin C-juniorien joukkue, joten pelasin heidän kanssaan viisi vuotta nuorempana. Ensimmäisessä pelissä olin puolustajana, ja hävisimme 17-0. Sanoin valmentajalle, että voisi olla parempi, että minä menisin maaliin. Ei hävittäisi noin paljoa”, hän naureskelee. ”Siitä asti olen sitten maalissa ollut.”

Olli Paavilaisen syntymätodistuksessa on nimi Kaarlo Olavi, Kaarlo isoisän mukaan ja Olavi kutsumanimenä. Lapsesta asti miestä on kuitenkin kutsuttu Olliksi, eikä juuri kukaan häntä Olavina tunne, Kaarlosta puhumattakaan.  ”Uusissa joukkueissakin aina ihmetellään, että kukas tämä Olavi on, ei täällä sen nimistä ole”, mies toteaa.

Amerikkaa ja arvometallia

Olli Paavilainen on peliurallaan ehtinyt koluta kaikki sarjatasot ykkösestä kuutoseen. Pisimpään hän pelasi Hyvinkään HyPSissä, jossa vierähti kaksitoista vuotta. Matseja on kertynyt vyölle myös Gnistanissa, Ponnistuksessa, Ilveksen ikämiehissä ja lukuisissa muissa. Nykyään mies pelaa Helsingissä Kiffenissä: ikämiehissä, kakkosjoukkueessa nelosta ja futsalissa kakkosdivaria.

”Tänä vuonna tuli 140 peliä, joista sadassa pääsin kentällekin. Kesäkaudella meillä on neljästi viikossa joukkueharjoitukset Kiffenissä, siihen päälle sitten vielä pelit ja omatoiminen harjoittelu. Lenkkiä ei tarvitse paljoa tässä hommassa juosta, mutta teen aamujumpan ja harjoitusten jälkeen vesijumpan – kotona on nykyään uima-allas. Jos rupeaa liikaa kestävyyttä hankkimaan, jäykistyy ja refleksit hidastuvat.”

Paavilainen on jo pitkään ollut vanhin Palloliiton sarjoissa pelaava futari. Vaikka maalivahtien peliura usein kestääkin kenttäpelaajia kauemmin, on yli seitsenkymppinen aktiiviveskari silti luonnonoikku – etenkin, kun repertuaarista löytyy useita lajeja.  Jalkapallon ja futsalin yhdistäminen on toki varsin tavallista, mutta amerikkalainen jalkapallo samassa paketissa on jo eksoottista. Paavilainen päätyi kokeilemaan jenkkifutista poikansa perässä.

”Meillä oli Tikkurilassa harjoitukset peräkkäin, ensin minun ja sitten pojan ja kuljettiin tietenkin samalla kyydillä. Kyllästyin odottelemiseen, joten kysyin pojan valmentajalta, saisinko tulla kokeilemaan. Pelasin sitten pääasiassa kakkosjoukkueessa potkaisijana, voitimme yhden SM-pronssin ja seurajoukkueiden Euroopan mestaruuden 1986.”

Arvometallia on palkintokaappiin kertynyt toki muutenkin: 73 SM-mitalia, joista 32 kultaista. Pääosin menestystä on tullut ikämiessarjoista. Viime kaudella Paavilainen osallistui kaikkien ikäluokkien SM-kisoihin sekä jalkapallossa että futsalissa: neljästätoista kilpailusta irtosi kahdeksan mitalia ja pari neljättä sijaa.

Terapiaa tekonurmella

Yksi Paavilaisen pitkän uran salaisuuksista on se, ettei hän ole juurikaan kärsinyt loukkaantumisista. Nilkan nivelsiteet menivät kerran Palloliiton koulutuksessa, kun mies kiirehti lenkkareilla lumisohjossa kahvitauolta jumppasaliin. Maalivahdeilla tapaavat olla olkapäät kovilla, mutta Paavilaisen hartiasta otettiin röntgenit vasta miehen tiputtua remonttihommissa kaverinsa parvekkeelta.

”60-luvulla aina kulmapotkutilanteissa potkittiin maalivahtia jaloille, sen seurauksena mulla ei toisessa isovarpaassa ole rustoa. Sitä ei edes lähdetty korjaamaan, kun olisi ollut 50-50-mahdollisuus, että se menee jäykäksi. Sitten ei olisi pystynyt enää pelaamaan eikä tanssimaan, lavatanssit kun ovat toinen tärkeä harrastukseni”, hän pohtii. ”Samoin toisesta nimettömästä on jänne rikki, sekin potkun seurauksena. Ja näkyyhän ilman suojuksia pelaaminen jaloissa, luut ovat sellaista rypylää.”

Yritysjohdossa työuransa tehneelle Paavilaiselle kuningaslaji on ollut terapiaa. Kun joutuu päivät pitkät pohtimaan ja miettimään, on mukavaa, kun harjoituksissa valmentaja kertoo, mitä pitää tehdä.

”Siinä unohtaa työmurheet kokonaan, kun ei tarvitse itse funtsia kaikkea. Jos valmentaja käskee juosta päin seinää, sitten juostaan”, Paavilainen nauraa.

Samasta syystä hän on myös jättänyt valmennushommat toisten heiniksi. A-valmentajan kelpoisuus Paavilaiselta periaatteessa löytyy, mutta lisenssiä hän ei ole koskaan hakenut.

”Olen sanonut, että funtsatkaa nyt, mä teen henkistä työtä ammattina, niin minkä takia ottaisin toisen samanlaisen painolastin. Ei tulisi huilia yläkerralle ollenkaan.”

Rakkaudesta lajiin

Pelaamisen lisäksi Paavilainen on myös ahkera jalkapallon seuraaja, ja erityisesti Huuhkajilla on paikka hänen sydämessään. Palloliiton kultainen ansiomerkki takaa pääsyn kaikkiin kotimaan peleihin, eikä viimeisten 55 vuoden aikana montaa ottelua väliin ole jäänytkään. Vuoden 1982 MM-kisoista lähtien Paavilainen on kiertänyt myös arvokisoja, Euroopassa matkailuautollaan ja muilla mantereilla lentäen.

”Meillä on vaimon kanssa tapana liittää urheilumatkaan muutakin, käydään katsomassa Unescon maailmanperintökohteita ja nähtävyyksiä. Islannissakin kun käytiin, kierrettiin koko maa. Vaimo sanoo, ettei ymmärrä futiksesta mitään, mutta tykkää katsoa sitä fiilinkiä.”

Paavilainen on ollut mukana myös Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:ssä sen perustamisesta asti. Tärkeä osa reissuja ovatkin fanimaaottelut, joissa suomifanit ottavat mittaa vastustajan kannattajista. Joskus vastaan on tullut pykälää kovempiakin jätkiä, kuten Pohjois-Irlannin paitaa kantanut maajoukkueveteraani Keith Gillespie.

Pitkällä urallaan sekä pelaajana että Palloliitolla kouluttajan hommissa Paavilaiselle on tietenkin kertynyt paljon tuttuja, nimekkäitäkin. Nykyisen Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervankin hän tuntee hyvin, samassa ikämiesjoukkueessakin on pelattu.

”Oltiin molemmat Venäjällä katsomassa kisoja ja satuttiin samaan junaan, juteltiin siinä sitten peleistä. Käskin ’Riven’ hoitaa hommat kotiin, että päästään teitä kisoihin katsomaan”, hän myhäilee.

Arvokisoissa muiden maiden kannattajat ovatkin ihmetelleet, miten Paavilainen jaksaa kiertää kisoja, vaikkei edes oma joukkue pelaa.

”Monet pitävät ihan hölmönä. Mä olen sitten sanonut niille, että ettekö te ymmärrä, että voi vain nauttia tästä lajista.”

Analyysi

Sarjanousijat erilaisin keinoin taisteluun Veikkausliigassa säilymisestä

KPV:n otteet Suomen Cupissa ovat olleet kohtuullisen rohkaisevia. Joukkue on saavuttanut neljästä ottelustaan viisi pistettä maalisuhteella 4-4, päihittäen taulukossa esimerkiksi SJK:n ja KuPS:n. Joukkueeseen on tehty täsmähankintoja kuten Veikkausliigassa loistanut ja meritoitunut keskikentän taituri Hendrik Helmke, sekä HJK:sta lainalle peliaikaa hakemaan tullut hyökkääjä Enoch Banza. Lisäksi vaihtoehtoja puolustuspään ryhmitykseen tuo Ykköseen pudonneesta Turun Palloseurasta tullut Juri Kinnunen. Valmennuksellisesti kokkolalaiset jatkavat hyväksi havaitulla ja jatkuvuutta tuovalla linjalla, kun seuran Veikkausliigaan nostanut Jarmo Korhonen jatkaa penkin päässä vuoden jatkosopimuksen turvin.

Seuraa rahoittava Matti Laitinen ei todennäköisesti epäile avata kukkaron nyörejä vielä kauden aikanakaan, jos kokkolalaisten sarjapaikka on uhattuna. Joukkueen hyökkäyspää erityisesti kaipaa vielä leveyttä, sillä pelkän puolustuslinjan ja nousun takuuna toimineen erikoistilannepelaamisen varaan säilymistä ei voida laskea.

HIFK on kokenut nousunsa jälkeen lähes totaalisen uudistuksen pelaajarunkonsa osalta. Puolustuspäähän helsinkiläiset ovat hankkineet Veikkausliiga-kokemusta kokeneiden Hannu Patrosen, Hassan Sesayn ja Tero Mäntylän muodossa. Kärkeen seura löysi takuuvarman maalintekijän Njazi Kuqin muodossa. Loput vahvistukset ovat kuitenkin olleet suomalaisille jalkapallokannattajille lähes tuntemattomia. Seuran urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kertoo puhelinkeskustelussa, että pelaajia on hankittu käyttäen pitkän jalkapallouran tuomia verkostoja. Helsingit Sanomat uutisoi verkkosivuillaan aiemmin, että pelaajia olisi hankittu ilman testaamista. Lönnström ei kuitenkaan koe tätä ongelmaksi, vaan luottaa verkostojensa ammattitaitoon ja omaan kykyynsä arvioida pelaajien ominaisuuksia. Pelaajien todellinen arvo joukkueelle selviää lopullisesti kauden aikana. Joukkueen saldo Suomen Cupin peleissä on kuitenkin ollut murheellinen. Neljästä ottelusta HIFK on saalistanut tasan nolla pistettä maalisuhteella 3-8. 

Valmentajarintamalla HIFK uusiutui myös hankkimalla penkin päähän Norjan Tippeliganissakin valmentaneen Tor Thodesenin vuoden sopimuksella. Seuran takaisin Veikkausliigaan nostanut Teemu Kankkunen astuu taka-alalle apuvalmentajan rooliin. 

HIFK on viestinyt aktiivisesti hakevansa seuran taustalle miljoonasijoituksia, mutta toistaiseksi uusista omistajista ei ole tihkunut julkisuuteen mitään tarkkoja uutisia. Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan seuran tarjonneen suomalaispelaajille jopa vain 500 euron kuukausipalkkoja, joten kovin todennäköiseltä rahoituspohjan laajentuminen pikaisella aikataululla ei näytä. 

ARVIO: KPV pääsee kauteen kohtuullisen rauhallisesta ja vakaasta tilanteesta, ja säilyttää sarjapaikkansa vähintäänkin karsintojen kautta. HIFK:n kausi voi muodostua toisiinsa sopimattomista pelaajahankinnoista johtuen katastrofiksikin, eikä tällä haavaa tiedossa ole rahaa joukkueen vahvistamiseen. Mikäli seura ei saa sekä taloudellisia, että pelillisiä vahvistuksia, vie hissi tätä menoa takaisin Ykköseen.

Edit: juttua täydennetty 27.2.2019 Mika Lönnströmin haastattelun pohjalta.

Teksti: Tero Karinti

Kuva: Juha Tamminen

Kolumni

RESURSSIT JALKAPALLOSSA

Usein kuulee puhuttavan, että helppohan se on pärjätä, kun vastustajalla on yli puolet suurempi budjetti
kuin meillä. Tämä on kuultu usein jopa pelin jälkeisissä valmentajien kommenteissa. Asia on tietenkin
osittain totta, mutta pienilläkin resursseilla toimiva joukkue voi yllättää niin sanotun isommalla rahalla
operoivan seuran. Tästä on hyviä esimerkkejä muun muassa tältä kaudelta, kun Rovaniemen Palloseura
taisteli pitkään jopa mestaruudesta. Heidän pelaajabudjettinsa on kolme kertaa pienempi kuin
mestaruuden voittaneen HJK:n.

Omat kokemukseni pienillä resursseilla toimimisesta on ollut jokapäiväistä elämää viimeiset kolme ja puoli
vuotta toimiessani PS Kemin päävalmentajana Ykkösessä ja Veikkausliigassa. Pelaajabudjetit olivat liigan
alinta kastia joka vuosi, eivätkä muutkaan resurssit olleet välttämättä liigan vaatimaa tasoa.
Valmentajan ammatti on yksi maailman parhaista ammateista, mutta tiettyjen perusasioiden puuttuminen
tekee siitäkin suhteellisen stressaavan. Usein tulee kateellisena katsottua Euroopan huippuseurojen
resursseja ja harjoitteluolosuhteita. Joidenkin kotimaisten seurojen harjoittelumahdollisuudet ovat aivan
toisesta ulottuvuudesta verrattuna Meri-Lapin pohjukassa toimivaan liigaseuraan.

Silloin kun resurssit ovat pienet, asiat pitää priorisoida ja tehostaa siten, että päätoiminta ei häiriinny.
Miten mittaat pelaajien palautumisen ilman sykemittarijärjestelmää? Millä kyydeillä pelaajat pääsevät
päivittäin aamupalaverin jälkeen hallille treenaamaan ja takaisin? Miten jaksottaa treeniohjelma, huonon ja
kivikovan pelialustan vuoksi? Kuinka nopeasti saamme pelaajat loukkaantumisen sattuessa lääkäriin oman
lääkärin puuttuessa seurasta? Nämä ja monet muut kysymykset olivat jokapäiväistä elämää viime talven
preseasonin aikana.

Mihin kannattaa pienet resurssit fokusoida? Pientä Jaakobin painia on tullut itseni kanssa usein käytyä siitä,
otetaanko joukkueeseen ulkomaalainen pelaaja vai satsataanko enemmän esimerkiksi harjoitusvälineisiin.
Usein seurajohdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen vaaka kääntyi pelaajan hankkimisen suuntaan,
mutta oliko tämä sittenkään oikea tapa? Ehkä joku sarjanousu tai mestaruus olisi saattanut jäädä tässäkin
maassa toteutumatta sillä hetkellä, mutta mitä tapahtuu muutaman vuoden kuluttua humun ja hälinän
laannuttua?

Omaan mieleeni näiden muutaman opettavaisen vuoden jälkeen on tullut se asia, että ehdottomasti
parempi keino on laittaa resurssit koko joukkueen hyvinvointiin. Tämä veisi suomalaista jalkapalloa pitkällä
tähtäimellä enemmän eteenpäin kuin epävarmojen ulkomaalaispelaajien hankinta.

Laadukkaat ja motivoituneet pelaajat ovat aina valmentajan unelma, kansallisuudesta huolimatta. Uskon
kuitenkin, että Veikkausliigajoukkueissa pelaa aivan liian paljon laadultaan riittämättömiä
”vahvistuksia”, joiden motivaatio pelata joukkueelle pienenee kuukausi kuukaudelta.

Oman pesän kuntoon laittaminen on varmasti pidempi ja kivikkoisempi tie, mutta ehdottomasti pysyvämpi
ratkaisu. Pyrkimys luoda pelaajille sellainen oppimisympäristö, mihin haluttaisiin tulla ja mikä ajan mittaan
loisi myös pidempiaikaista jatkumoa seuran toiminnalle. Pelaajat kyllä tietävät, miten naapuriseurassa asiat
hoidetaan ja tämä ratkaiseekin monesti mihin seuraan seuraavalle kaudelle halutaan.

Jari Åhman
Kirjoittaja on ammattivalmentaja, joka valmensi 2018 kaudella PS Kemiä.

Artikkeli on julkaistu alunperin EOM 4/2018 printtilehdessä. Tilaa oma EOM-jalkapallolehden vuosikertasi hintaan 37,5 €/v täältä!

Haastattelu

Veikkausliigan markkinointi seuraa globaaleja trendejä

Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata viime kauden alussa Veikkausliiga-organisaation vahvemman läsnäolon sosiaalisessa mediassa ja sisällön, jossa nostettiin enemmän yksilöitä eli pelaajia jalustalle, joukkueiden tai sarjan sijasta. Sosiaalisen median kanavista Veikkausliiga löytyi vuosi sitten vain Facebookista ja Twitteristä. Kauden alla 2018 repertuaariin lisättiin myös Instagram.

“Instagram on vahvasti visuaalinen media ja siellä on luonnollista mennä ihmiset ja persoonat edellä. Lisäksi pelaajia tuotiin esille yhteismarkkinoinnissa, jota teimme Veikkauksen ja Sanoman kanssa. Veikkausliiga-pelaajia nostettiin esille esimerkiksi yhteistyössä Veikkauksen kanssa tehdyissä YouTube-sarjoissa Rakkaudesta lajiin ja Taitokisojen kuningas sekä Sanoman Veikkausliiga-markkinoinnissa.” kommentoi asiaa Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.

Siitä miten Veikkausliigaa pitäisi markkinoida, löytyy aina mielipiteitä.

“Sitoutunein yleisö kuitenkin seuraa ja kannattaa tyypillisesti jotakin tiettyä joukkuetta, ja paikallisen jalkapallon suosion kasvattaminen kulkeekin käsi kädessä tällaisen seurakulttuurin kanssa. Seurakulttuurin vahvistamisessa seurat ovat avainasemassa. Viime vuosina tilanne on kehittynyt mielestäni suotuisaan suuntaan, esimerkiksi sarjatason merkitys seuran kannatuksessa ei näytä enää olevan aivan yhtä merkityksellistä kuin aikaisemmin.”

“Luonnollisesti myös Veikkausliigan markkinointi kokonaisuutena on tärkeää ja tässä iso resurssi meille on jo edellä mainittu yhteismarkkinointi yhteistyökumppaniemme kanssa. Pelaajat ovat joukkueiden ja sitä kautta sarjan kasvot, mutta he vaihtavat joukkueesta ja liigasta toiseen, joten pelaajien varaan on järkevintä rakentaa lyhyempiaikaisia kampanjoita. Parasta mainosta Veikkausliigalle on innokas ja intohimoinen futisyhteisö pelaajista, valmentajista ja seuratoimijoista kannattajiin ja muuhun yleisöön.” kertoo toimitusjohtaja Marjamaa.

Veikkausliigan markkinoinnissa alettiin viime kaudella hyödyntämään myös vaikuttajamarkkinointia. Yksi iso kampanja toteutettiin yhteistyössä Veikkauksen ja Troot Networksin kanssa. Marjamaa kertoo kampanjan olleen menestys, sillä siihen osallistui yli 200 000 Veikkauksen asiakasta ja kampanjasivulla kävi 340 000 uniikkia lukijaa. Videosisällöt keräsivät yli 20 000 katselutuntia.

“Huhtikuussa käynnistyneessä aitiokisassa Veikkauksen etuasiakkaille arvottiin aitioita ja vip-lippuja Veikkausliigan otteluihin. Neljässä ottelussa voittajia isännöivät Suomen suosituin jalkapallotubettaja Ilaripro ja Suomen ylipäänsä suosituin tubettaja Lakko. Lisäksi aitiokisaa tehtiin tunnetuksi Ilaripron juontamalla YouTube-sarjalla, jossa Veikkausliigan pelaajat kilpailivat keskenään erilaisissa haasteissa. Lukujen valossa kampanja onnistui erinomaisesti. Jos lukuja tuntuu vaikealta hahmottaa, riittää kun todetaan että ne eivät ole aivan jokapäiväisiä suomalaisessa urheilumarkkinoinnissa.” huomauttaa Marjamaa.

Veikkausliiga-organisaatio ei suoranaisesti osta mainontaa, mutta pyrkii tuottamaan sarjalle näkyvyyttä yhteistyössä kumppanien kanssa.

“Erityisesti Sanoman kautta avautuu isoja mahdollisuuksia. Ilta-Sanomat on Suomessa todella vaikuttava ja laajalle ulottuva media ja on selvää, että heidän runsaat ja kiinnostavat Veikkausliiga-sisältönsä ovat tehokas väylä sekä olemassa olevan että tavoitellun yleisön tavoittamiseksi. Ruutu esittää kaikki Veikkausliigan ottelut ainakin kauteen 2020 saakka. Lisäksi ensi kaudella Jimiltä nähdään aikaisempaa suurempi määrä vapaasti katsottavia lähetyksiä, sekä Futiskierroksia että yksittäisiä ottelulähetyksiä. Näin vahva liitto näin ison mediatoimijan kanssa on harvinainen.” kertoo Marjamaa ylpeänä Sanoma-yhteistyöstä.

Muun muassa Futisforum2-sivustolla on usein keskustelua siitä miksi yhdessä maailman suosituimmassa konsolipelissä FIFA:ssa ei ole mukana Veikkausliigaa ja sen joukkueita.

“Olemme käyneet vuosien ajan suoraa keskustelua EA Sportsin kanssa. EA Sportsin näkökulma on sillä tavalla selvä, että valinta sisällyttää jokin uusi liiga FIFA-sarjaan tehdään kaupallisista lähtökohdista heidän oman liiketoiminnallisen analyysinsa perusteella. Keskustelu jatkuu, mutta viimeaikaisissa keskusteluissa heidän näkökantansa on ollut se että kehittämisen painopiste voi heillä olla väkirikkaampien maiden ja suurempien markkina-alueiden liigoissa. Toivoa on, sillä silloin kun käynnistimme keskustelun, yhdenkin Veikkausliigan seuran sisällyttäminen FIFA:an näytti vielä varsin kaukaiselta ja nyt HJK on ollut mukana pelin kolmessa viimeisimmässä versiossa.” kertoo Marjamaa.

Suomalaisen jalkapallon markkinointi on kehittynyt vuosien varrella huimasti, mutta tehtävää on edelleen. Marjamaa toivoo etenkin seurakulttuurin kehittyvän askel askeleelta.

“Toivoisin, että Veikkausliigan joukkueet pystyttäisiin kytkemään vahvemman kiinni seurojen junioripelaajien arkeen. Ihmisen kiinnittyminen johonkin seuraan on yksinkertaisinta ja tehokkainta, jos kytkös syntyy jo lapsuudessa. Aikuisten tavoittaminen on paljon vaikeampaa ja aikuisiällä syntynyt sidos on harvoin yhtä vahva kuin lapsuudessa syntynyt.”

“Pelkästään menestyksen varaan rakentuva kannatus on kaivoon kannettua vettä. Seurakulttuurin rakentaminen on hyvin pitkäjänteistä työtä eikä sitä kautta saada pikavoittoja, palkinto odottaa vasta vuosien päässä. Samalla se on kuitenkin myös eräänlainen vakuutus seuralle sen joskus odottavan huonomman päivän varalle. Voi miettiä esimerkiksi MYPA:n tilannetta, jossa suuria vaikeuksia kohdannut seura on noussut nopeasti jaloilleen innokkaan ja uskollisen seurayhteisön ansiosta.”

“Veikkausliiga on Suomen toiseksi seuratuin sarja. Tilanne on tältä osin varsin vakiintunut. Näkyvyytemme otti loikan uudelle tasolle vuonna 2015, jolloin käynnistimme yhteistyön Sanoman kanssa. Sanoma-yhteistyö on ollut monella tavalla äärimmäisen tärkeä kehitysaskel Veikkausliigalle: ensimmäisen kerran kaikki Veikkausliigan ottelut ovat olleet nähtävissä, eri laitteilla, niin livenä kuin jälkeenpäin. Tämä on keskeistä, jotta suomalainen jalkapalloyhteisö voisi synnyttää pidemmällä aikavälillä omannäköistään perinnettä ja perimätietoa Veikkausliigan ympärille.”

“Haka ja HJK pelasivat vuonna 2012 Veikkausliigan ottelun, joka päättyi 2–2. HJK:n ensimmäinen maali ottelussa syntyi tilanteessa, jossa kentällä oli hetken aikaa kaksi palloa. Tilanne puhutti ja tuotti runsaan mediahuomion. Ylen jalkapalloselostaja Matti Härkönen viittasi tilanteeseen selostaessaan kansainvälistä ottelua ja siitä käytiin myös poikkeuksellisen paljon verkkokeskustelua.”

“Olennaista tässä yhteydessä ei ole tilanteen epäselvyys. Olennaista on se, että Haka–HJK sattui olemaan Kutosen tv-ottelu, yksi harvoista tuolla kaudella. Mikäli ottelusta ei olisi tehty tv-lähetystä eikä tilanne olisi tallentunut kameroille, ottelun jälkimaine olisi jäänyt paljon vähäisemmäksi. Ilman lähetyksiä ja tallenteita jalkapalloyhteisön oman perimätiedon tuottaminen on korkeamman kynnyksen takana kuin se niiden avulla on. Tällä hetkellä tämä pitkäaikainen haaste on ratkaistu, mikä on erittäin tärkeä asia suomalaisen jalkapalloyhteisön kehittämisen näkökulmasta. Yhteisöä on vaikea tuottaa ja ylläpitää ilman sen omaa historiaa.” päättää Marjamaa.

Teksti: Mikko Rahja

Kuva: Veikkausliiga Oy

Vuoden 2019 ensimmäinen EOM-jalkapallolehti ilmestyy helmikuun lopussa. Tilaa sinäkin omasi nyt!