Analyysi

SJK:n kaudesta voi jälleen tulla pannukakku

TEKSTI Toni Rajala
KUVA Juha Tamminen

Vuoden 2015 Suomen mestari SJK oli kovaa kyytiä matkalla Veikkausliigan eliittiin HJK:n seuraksi, mutta talvi 2017 muutti kaiken, kun menestysluotsi Simo Valakari sai lähteä. Sen jälkeen Etelä-Pohjanmaalla alkoi tuskainen taival, joka ei ole vieläkään päättynyt.

Joukkueen peräsimessä on ollut viimeisen kahden kauden aikana viisi eri päävalmentajaa, joista jokainen on epäonnistunut. Sixten Boström sai lähteä, Manuel Roca sai lähteä, Brian Page toimi väliaikaisena luotsina ja Tommi Kautonen sai lähteä. Viimeisin yrittäjä, Alexei Eremenko, tuli seuraan viime kesänä, ja hän on edelleen Kerhon pääkäskijänä. Yllättävää sinänsä.

Eremenko ei saanut käännettyä SJK:n kurssia viime kaudella, ja joukkue sijoittui sarjassa yhdeksänneksi. Nyt tilanne on toinen, kun Eremenko on saanut itse rakentaa joukkuetta ja ajaa rauhassa pelisuunnitelmaansa talven ajan. Mutta palauttaako se menestyksen lakeuksille? Ei, jos arvio pitäisi tehdä talven pelien perusteella.

SJK jäi Suomen Cupissa alkulohkoon keräten ainoastaan kaksi pistettä. Myöskään Cupin jälkeiset harjoitusottelut eivät ole nostaneet odotuksia taivaisiin: alla ovat voitot Ykkösessä pelaavista FC Hakasta sekä TPV:stä ja tappiot Ykkösen TPS:lle sekä viime kauden prossimitalisti KuPSille.

Eremenko on nyt saanut rakentaa SJK:ta vajaan vuoden, mutta muutokset ovat olleet liian pieniä. Joukkue haluaa hallita palloa ja sahata vastustajan ohi maata pitkin. SJK:ssa on pelaajia, jotka kykenevät tällaiseen peliin. Pelaajien kemiat eivät ole kuitenkaan vielä kohdanneet. Yksi joukkueen suurimmista uhkakuvista onkin keskikentällä, joka voi samalla olla myös joukkueen suurin voimavara. Eremenko ja SJK:n tekniseksi johtajaksi tullut Richie Dorman ovat rakentaneet seinäjokelaisten keskustaan vahvan ryppään, kun Mehmet Hetemaj’n vierelle ovat tulleet Mostagh Yaghoubi, Sergei Eremenko ja Jude Arthur. Hetemaj’n lisäksi keskustassa olivat ennestään isolla potentiaalilla operoivat Maximo Tolonen ja Obed Malolo.

Lähtökohtaisesti avauksesta löytyvät Hetemaj, Mosa ja Eremenko, ja se mietityttääkin SJK:ssa. Kuinka näin isot yksilöt löytävät toimivan yhteispelin salat? Jokainen heistä janoaa palloa ja haluaa hakea sitä alhaalta. Jokainen heistä haluaa olla kapellimestari. Pahimmillaan se johtaa siihen, että SJK:n keskusta ei pysty pelaamaan yhtenäisesti, ja se tyrehdyttää koko joukkueen hyökkäyspelin.

Lisäksi tässä kolmikossa piilee muitakin kysymysmerkkejä. Pysyykö Hetemaj terveenä? Onko Mosa ottanut henkistä kasvua? Löytääkö Eremenko parhaat ominaisuutensa viime kausien hankaluuksien jälkeen? Siinä riittää mietittävää, mutta pakko on nostaa esiin myös se, että parhaimmillaan SJK:n keskikenttä on koko sarjan dominoivin. Kyse on enemmänkin siitä, kuinka nopeasti isot yksilöt hitsautuvat yhteen – jos hitsautuvat ollenkaan.

SJK on pystynyt hankkimaan muillekin pelipaikoille laatupelaajia, mutta silti yksi paikka aiheuttaa suuren huolen. On suorastaan ihme, ettei lähes miljoonan euron pelaajabudjetilla operoiva seura ole pystynyt hankkimaan kovan tason ykköshyökkääjää. Sitä on odotettu jo viime kauden päättymisestä lähtien.

Tällä hetkellä kärkeen on laittaa Billy Ions ja Jeremiah Streng, sekä juuri vahvistettu Serge Atakayin laina 11.62019 saakka. Ionsin loukkaantumishistoria tiedetään, ja hän pelasikin talvella vain yhdessä ottelussa. Siinä brittitykki pelasi vain reilut kymmenen minuuttia. On selvää, ettei hänestä ole suurta hyötyä kauden alkupuoliskolla. Näin ollen katseet ovat 17-vuotiaassa Strengissä, joka pelasi viime kaudella Kakkosen VIFK:ssa ja teki 18 ottelussa neljä maalia. Streng oli harjoituskaudella vahva, mutta hänestä on turha odottaa sateentekijää. Sen aika voi olla tulevilla kausilla.

Lähtökohdat huomioon ottaen ei olisi ihme, jos SJK olisi ongelmissa kauden alussa. Keskikastissa pysyminen alkukauden aikana olisi hyvä suoritus, sillä SJK:n realistinen päätavoite on pääsy ylempään loppusarjaan, vaikka koko organisaation päätavoitteena onkin Suomen mestaruus. Kysymys kuuluukin, riittääkö seurajohdon maltti vai turvaudutaanko jälleen aikaiseen päävalmentajan vaihtoon? Onko edellisistä kausista opittu mitään? Kaikki tuntuvat unohtavan, että SJK oli Valakarinkin alaisuudessa parhaimmillaan syksyisin, ja niin se usein joukkueurheilussa menee. Kovan työn tulokset alkavat näkyä vasta ajan kanssa. On toki selvää, että Eremenkon täytyy pitää SJK keskikastissa alusta lähtien, jotta Raimo Sarajärven klaani ei lähde seikkailemaan valmentajamarkkinoille.

Jos pitäisi veikata ennen ensimmäistä sarjaottelua, tuleeko SJK:n kaudesta uusi pannukakku vai jättimenestys, niin valinta kallistuu pannukakun puolelle. Todennäköisin skenaario lienee, että SJK pyörii keskikastissa taistellen viimeisestä paikasta ylempään loppusarjaan. Se ei kuitenkaan tyydytä menestystä maistanutta seinäjokelaisyleisöä.

Kolumni

Satu resurssien kohdentamisesta juniorifutiksessa

Olipa kerran kuvitteellisessa kaupungissa jalkapalloseura, joka oli juniorijoukkueen valmentajavalinnan edessä. Seuran talous ei ollut parhaassa mahdollisessa terässä, joten pestiin haluttiin oto-valmentaja, tuo jokaisen jalkapalloseuran uskollinen palvelija.

Sellainen löytyykin ja aloituspalaveri määrätään pidettäväksi. Siinä seuran valmennuspäällikkö kertoo valmentajalle pestin reunaehdot. Harjoituksia on neljästi viikossa, jonka päälle tulevat turnausreissut, joita on suunniteltu alustavasti 7 kappaletta tulevan kauden ajaksi. Tämän päälle tulevat lähialueen pelit, joita on aina niinä viikonloppuina, jolloin turnauksia ei ole. Ja sitten on vielä pelaajien kehittämisseuranta-päivät, joita on pari-kolme kertaa vuodessa.

Valmennuspäällikkö esittelee seuran uuden valmennuslinjauksen, jonka mukaan valmentajan on suunniteltava ja dokumentoitava jokainen harjoitus. Dokumentit on toimitettava seuran valmennuspäällikölle analysoitavaksi kuukausittain. Lisäksi joukkueella tulee olla vuosisuunnitelma, jaksosuunnitelma teemoittain, sekä kuukausisuunnitelma. Nämä tietysti eriteltynä tasoryhmittäin, koska joukkueessa on eri taitotason omaavia pelaajia.

Oto-valmentajasta alkaa tuntua, että vastuu, jonka hän oli tiennyt isoksi jo aikaisemmin, paisuu paisumistaan. Hän kuitenkin hoksaa, että puuttuvan valmentajakoulutuksen avulla saattaisi saada hyviä eväitä pestin kunniakkaaseen suorittamiseen, sekä osaamista myös lajispesifeihin yksityiskohtiin, joilla pelaajia saataisiin vietyä eteenpäin. Valmennuspäällikkö on samaa mieltä ja lupaa, että seura maksaa kyseisen koulutuksen. Mutta seuran taloustilanteen johdosta sillä ei kuitenkaan ole mahdollista maksaa valmentajalle siviilitöistä poissaolosta johtuvia ansionmenetyksiä jo sinällään kalliin koulutuksen päälle.

Valmentajalla taas ei tällä hetkellä ole taloudellisia mahdollisuuksia palkattomiin vapaa-päiviin, koska rahat on tiukilla ja kotona pitäisi pystyä tekemään remonttiakin. Valmentajan vastustuksesta huolimatta valmennuspäällikkö ehdottaa joukkueen vanhempainillassa, että jokaiselta pelaajalta kerättäisiin maksu valmentajan ansionmenetyksiä varten. Tähän ei kuitenkaan suostuta, koska kaudesta vaikuttaisi muutenkin tulevan suhteellisen kallis. Valmentaja ymmärtää tilanteen ja joutuu siis harmikseen sanomaan ei miettimälleen valmentajakoulutukselle.

Kausi alkaa ja etenee. Loppukesästä valmentaja istuu bussissa kohti viikonlopun mittaista turnausta. Osa vanhemmista on vastikään joukkueen vanhempainillassa nurissut runsaista turnausreissuista ja vähäisistä vapaista viikonlopuista. Lisäksi pelaajissakin alkaa näkyä jo pientä väsymystä, eikä turnausta tällä kertaa olla etukäteen enemmälti hehkuteltu harjoituksissa. Valmentajasta tuntuukin, että edessä on monelta osin ns. rutiiniviikonloppu.

Matka jatkuu ja valmentaja alkaa aikansa kuluksi laskeskella päässään turnauksen hintaa. Reissussa on mukana 18 pelaajaa, joista jokainen maksaa osallistumismaksua 220 euroa. Ne jakautuvat seuraavasti:

1) turnauksen osallistumismaksu 10 euroa (180 euroa per joukkue)
2) bussimaksu 50 euroa (kulu 900 euroa)
3) ruuat 40 euroa (8 euroa per ruoka / viisi ruokaa)
4) hotellimajoitus 100 euroa (kaksi yötä)
5) osuus valmentajien ja bussikuskin majoituksesta 20 euroa

Joukkueen kokonaiskustannukset turnauksesta ovat yhteensä noin 4000 euroa. Ja lisäksi tietysti mukaan lähteneiden vanhempien majoitus ja ruokailukulut.

Reissu jatkuu ja valmentajan mieleen palaa harmittavasti taloudellisista syistä missattu valmentajakoulutus. Valmennuspäällikön kanssa käydyssä kuukausittaisessa kehityskeskustelussa on yhteisesti havaittu, että joukkueen pelaajilla on tiettyjä puutteita osa-alueilla, joihin kyseinen valmentajakoulutus olisi nimen omaan osittain pureutunut. Valmentaja miettii, että työstä otettujen vapaapäivien hinnaksi olisi tullut noin 1500 euroa. Summa tuntui silloin suurelta, mutta verrattuna viikonlopun turnauskuluihin kuitenkin melko pieneltä.
Turnaus pelataan loppuun, samoin pelikausi. Valmentaja pyydetään jälleen seuran toimistolle juttelemaan seuraavasta kaudesta. Koulutus olisi jälleen tarjolla ja valmentajan halu osallistua on säilynyt. Seuran edellytykset vapaapäivien korvaamiseen eivät kuitenkaan ole parantuneet, niin kuin ei ole myöskään valmentajan taloudellinen tilanne. Toisena vuonna peräkkäin koulutus jää käymättä. Ja turnausmatkoja on tulossa saman verran kuin aikaisemminkin.
Sen pituinen se.

Kuten hyvissä saduissa, myös tässäkin tarinassa on opetus. Jos vanhempien rahoja olisi laitettu valmentajan ansionmenetyksiin turnauksesta koituneiden bussikulujen ja hotelliyöpymisten sijaan, perheillä olisi ollut yksi yhteinen viikonloppu enemmän, valmentaja olisi päässyt koulutukseen, pelaajat olisivat saaneet kenties parempaa valmennusta ja rahaa olisi vielä jäänyt jokaiselle pelurille uusiin kenkiinkin.

Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain satu. Koska kyllähän tämä juniorijalkapallon resurssien kohdentamisen epäkohta busseista ja hotelleista valmennuksen kehittämiseen ja harrastusmaksujen pienentämiseen olisi jo ratkaistu.
Vai mitä?
Kirjoittaja on entinen ammattijalkapalloilija ja EOM-jalkapallolehden vakiokolumnisti kaudella 2019.
Teksti: Ilja Venäläinen
Tilaa EOM-jalkapallolehti omaksesi, hinta vain 37,5 € vuodessa! Klikkaa kuvaa lukeaksesi lisää:
Artikkeli

Kemissä haetaan sarjanousuja kansainvälisellä yhteistyöllä

PS Kemin liigatarina kesti kolme vuotta ja koko seuran historia 18 vuotta. Nyt Kemissä aloitetaan Kolmosesta uudelta pohjalta ja halutaan edetä askel kerrallaan takaisin pääsarjatasolle.

Teksti KIMMO MUTTILAINEN
Kuva JUHA TAMMINEN

Kemiläisessä jalkapallossa kirjoitetaan jälleen uusi luku, kun edustusjalkapallon virkaan on perustettu tänä vuonna Kemi City Football. Uusi kemiläisseura saa PS Kemi Akatemian paikan Kolmosesta, joten paluuta valtakunnan huipulle saadaan odottaa ainakin muutama vuosi.

Uuden seuran toimijat esittelivät suunnitelmiaan alkuviikosta. Seuran taustalle on perustettu uusi osakeyhtiö Kemi Football Oy, jonka taustalla toimivat hallituksen puheenjohtajana Mark Tivey ja pitkään kemiläisessä jalkapallossa eri rooleissa operoinut Arto Hakala. Kaksikko ottaa vastuun seuran operatiivisen toiminnan pyörittämisestä. Uuden yhtiön suurin omistaja on monikansallinen markkinointiyhtiö Redstrike Group, joka omistaa 40 % osakkeista.

Redstrike Groupin osaamisalueeseen kuuluu maailmanlaajuisten jalkapalloakatemioiden kehittäminen. Nyt uuden kemiläisseuran alaisuuteen kuuluu myös Kemin Palloseuran junioritoiminta ja FC Kemin futsaltoiminta.

”Ajattelen, että tämä on ainutlaatuisin yhteistyö mitä suomalaisessa jalkapallossa on koskaan ollut. Redstrike on meillä neuvontajana ja antavat meille oman maailmanlaajuisen verkostonsa käyttöön. Päällimmäisenä ajatuksena on meidän akatemiatoimintamme kehittäminen, mikä on ollutkin täällä toistaiseksi ok, mutta silti omia pelaajia PS Kemin liiga- ja ykkösen peleissä oli vähän. Haluamme panostaa isosti junioritoimintaamme”, Arto Hakala kertoo.

Uuden kansainvälisen yhteistyön kautta Kemi on saanut taustalle vaikuttavia nimiä. Valioliigaseura Cardiff City FC:n apulaisvalmentaja Kevin Blackwell oli Kemissä paikan päällä kertomassa rakenteilla olevasta yhteistyöstä. Lehdistölle jaetussa kutsussa kerrottiin Blackwellin kertovan yhteistyöstä pelaajapuolella.

”Blackwell antaa päivittäisiä neuvoja ja toimii valmennuksen konsulttina sekä juniori- että edustusjoukkueen puolella”, Hakala täsmentää.

Mikä on yhteistyön tarkoitus?

Kemiläisseuran yhteistyöstä kansainvälisten isojen tahojen kanssa tekee sikäli erikoisen se, että uusi seura joutuu aloittamaan toimintansa neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta. PS Kemin historia Veikkausliigassa kesti kolme kautta. 1980-luvulla KePS pelasi kuusi kautta SM-sarjassa saavuttaen yhden SM-pronssin ja yltäen kertaalleen Suomen Cupin loppuotteluun. Kolmosesta ylös kipuaminen ei ole vaivatonta, vaikka Kemissä on parhaimmillaan noustu kahdessa vuodessa Kakkosesta liigaan.

”Tämä on lopputulos, kun oikeat ihmiset kohtaavat ja ajatukset menevät yhteen. Jos katsoo Redstriken toimintaa, keskittyvät he ympäri maailmaa jalkapalloakatemioiden ja pelaajien kehittämiseen. Tässä on kuusi, seitsemän viikkoa tehty töitä sen eteen, että kaikki toimii. Meille on tärkeää, että saimme tähän kaikki kemiläisseurat saman sateenvarjon alle, mikä on ainutlaatuista Kemissä”, Hakala sanoo.

Ensi vuodesta alkaen Kemin Palloseurassa pelaavat junioritkin siirtyvät Kemi City Footballin alaisuuteen.

Mukana yhteistyöstä oli kertomassa Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen, joka kertoi erilaisista hankemahdollisuuksista. Matkailua halutaan nostaa Kemissä yhdeksi vetonaulaksi.

”Kemin kaupungissa matkailu on kovassa nosteessa. Nyt puuttuvat fasiliteetit on mahdollista saada tämän yhteistyön kautta. Redstrikella on toimistoja kuudessa eri maassa, ja heillä on kontakteja myös jalkapallon ulkopuolelle liittyen nimenomaan matkailuun”, Hakala toteaa.

Tavoitteita riittää

Suomalaiseen jalkapallon ulkomailta tuotu raha herättää luonnollisesti kysymyksiä suuntaan, jos toiseen. Hakala uskoo, että PS Kemin toiminnasta on saatu tarpeeksi oppia, jottei samat virheet pääse toistumaan. Kemi City Football lähtee tosissaan hakemaan sarjanousuja vuosi kerrallaan.

”Johonkin niitä tavoitteita pitää asettaa. Taustallamme hallituksen jäsenenä on Mike Farnan, joka on muun muassa Manchester Unitedin entinen toimitusjohtaja. Hänellä on varmasti jonkin verran tietämystä siitä, miten tätä seuraa kannattaa lähteä viemään eteenpäin”, Hakala sanoo.

Tällä hetkellä Kolmoseen valmistautuvalla Kemi City FC:llä on kasassa 14 pelaajasopimusta paikallisten pelaajien kanssa. Päävalmentajasta on tarkoitus tiedottaa ensi viikon aikana. Lisäksi joukkueen logo ja peliasu esitellään tuonnempana.

”Tarkoitus on edetä sarjaporras kerrallaan. Jokainen voi laskea siitä kuinka kauan siinä menee ennen kuin olemme taas ylhäällä”, Hakala tuumaa.

Artikkeli

Töölön tervaskanto

TEKSTI Elina Vainikainen

KUVAT Arto Alho

Olli Paavilaisen jalkapalloilijan ura käynnistyi pikkunassikkana kotikylillä Rekolassa. Seudulla asusteli Paavilaisen lisäksi kymmenkunta saman ikäistä poikaa, joiden kanssa porukalla harrastettiin urheilua laidasta laitaan: kesällä pelattiin futista ja yleisurheiltiin, talvella hiihdettiin ja tehtiin hyppyrimäkiä.

”Yhdeksänvuotiaana pääsin pelaamaan joukkueeseen”, Paavilainen muistelee. ”Kylällä ei ollut kuin C-juniorien joukkue, joten pelasin heidän kanssaan viisi vuotta nuorempana. Ensimmäisessä pelissä olin puolustajana, ja hävisimme 17-0. Sanoin valmentajalle, että voisi olla parempi, että minä menisin maaliin. Ei hävittäisi noin paljoa”, hän naureskelee. ”Siitä asti olen sitten maalissa ollut.”

Olli Paavilaisen syntymätodistuksessa on nimi Kaarlo Olavi, Kaarlo isoisän mukaan ja Olavi kutsumanimenä. Lapsesta asti miestä on kuitenkin kutsuttu Olliksi, eikä juuri kukaan häntä Olavina tunne, Kaarlosta puhumattakaan.  ”Uusissa joukkueissakin aina ihmetellään, että kukas tämä Olavi on, ei täällä sen nimistä ole”, mies toteaa.

Amerikkaa ja arvometallia

Olli Paavilainen on peliurallaan ehtinyt koluta kaikki sarjatasot ykkösestä kuutoseen. Pisimpään hän pelasi Hyvinkään HyPSissä, jossa vierähti kaksitoista vuotta. Matseja on kertynyt vyölle myös Gnistanissa, Ponnistuksessa, Ilveksen ikämiehissä ja lukuisissa muissa. Nykyään mies pelaa Helsingissä Kiffenissä: ikämiehissä, kakkosjoukkueessa nelosta ja futsalissa kakkosdivaria.

”Tänä vuonna tuli 140 peliä, joista sadassa pääsin kentällekin. Kesäkaudella meillä on neljästi viikossa joukkueharjoitukset Kiffenissä, siihen päälle sitten vielä pelit ja omatoiminen harjoittelu. Lenkkiä ei tarvitse paljoa tässä hommassa juosta, mutta teen aamujumpan ja harjoitusten jälkeen vesijumpan – kotona on nykyään uima-allas. Jos rupeaa liikaa kestävyyttä hankkimaan, jäykistyy ja refleksit hidastuvat.”

Paavilainen on jo pitkään ollut vanhin Palloliiton sarjoissa pelaava futari. Vaikka maalivahtien peliura usein kestääkin kenttäpelaajia kauemmin, on yli seitsenkymppinen aktiiviveskari silti luonnonoikku – etenkin, kun repertuaarista löytyy useita lajeja.  Jalkapallon ja futsalin yhdistäminen on toki varsin tavallista, mutta amerikkalainen jalkapallo samassa paketissa on jo eksoottista. Paavilainen päätyi kokeilemaan jenkkifutista poikansa perässä.

”Meillä oli Tikkurilassa harjoitukset peräkkäin, ensin minun ja sitten pojan ja kuljettiin tietenkin samalla kyydillä. Kyllästyin odottelemiseen, joten kysyin pojan valmentajalta, saisinko tulla kokeilemaan. Pelasin sitten pääasiassa kakkosjoukkueessa potkaisijana, voitimme yhden SM-pronssin ja seurajoukkueiden Euroopan mestaruuden 1986.”

Arvometallia on palkintokaappiin kertynyt toki muutenkin: 73 SM-mitalia, joista 32 kultaista. Pääosin menestystä on tullut ikämiessarjoista. Viime kaudella Paavilainen osallistui kaikkien ikäluokkien SM-kisoihin sekä jalkapallossa että futsalissa: neljästätoista kilpailusta irtosi kahdeksan mitalia ja pari neljättä sijaa.

Terapiaa tekonurmella

Yksi Paavilaisen pitkän uran salaisuuksista on se, ettei hän ole juurikaan kärsinyt loukkaantumisista. Nilkan nivelsiteet menivät kerran Palloliiton koulutuksessa, kun mies kiirehti lenkkareilla lumisohjossa kahvitauolta jumppasaliin. Maalivahdeilla tapaavat olla olkapäät kovilla, mutta Paavilaisen hartiasta otettiin röntgenit vasta miehen tiputtua remonttihommissa kaverinsa parvekkeelta.

”60-luvulla aina kulmapotkutilanteissa potkittiin maalivahtia jaloille, sen seurauksena mulla ei toisessa isovarpaassa ole rustoa. Sitä ei edes lähdetty korjaamaan, kun olisi ollut 50-50-mahdollisuus, että se menee jäykäksi. Sitten ei olisi pystynyt enää pelaamaan eikä tanssimaan, lavatanssit kun ovat toinen tärkeä harrastukseni”, hän pohtii. ”Samoin toisesta nimettömästä on jänne rikki, sekin potkun seurauksena. Ja näkyyhän ilman suojuksia pelaaminen jaloissa, luut ovat sellaista rypylää.”

Yritysjohdossa työuransa tehneelle Paavilaiselle kuningaslaji on ollut terapiaa. Kun joutuu päivät pitkät pohtimaan ja miettimään, on mukavaa, kun harjoituksissa valmentaja kertoo, mitä pitää tehdä.

”Siinä unohtaa työmurheet kokonaan, kun ei tarvitse itse funtsia kaikkea. Jos valmentaja käskee juosta päin seinää, sitten juostaan”, Paavilainen nauraa.

Samasta syystä hän on myös jättänyt valmennushommat toisten heiniksi. A-valmentajan kelpoisuus Paavilaiselta periaatteessa löytyy, mutta lisenssiä hän ei ole koskaan hakenut.

”Olen sanonut, että funtsatkaa nyt, mä teen henkistä työtä ammattina, niin minkä takia ottaisin toisen samanlaisen painolastin. Ei tulisi huilia yläkerralle ollenkaan.”

Rakkaudesta lajiin

Pelaamisen lisäksi Paavilainen on myös ahkera jalkapallon seuraaja, ja erityisesti Huuhkajilla on paikka hänen sydämessään. Palloliiton kultainen ansiomerkki takaa pääsyn kaikkiin kotimaan peleihin, eikä viimeisten 55 vuoden aikana montaa ottelua väliin ole jäänytkään. Vuoden 1982 MM-kisoista lähtien Paavilainen on kiertänyt myös arvokisoja, Euroopassa matkailuautollaan ja muilla mantereilla lentäen.

”Meillä on vaimon kanssa tapana liittää urheilumatkaan muutakin, käydään katsomassa Unescon maailmanperintökohteita ja nähtävyyksiä. Islannissakin kun käytiin, kierrettiin koko maa. Vaimo sanoo, ettei ymmärrä futiksesta mitään, mutta tykkää katsoa sitä fiilinkiä.”

Paavilainen on ollut mukana myös Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:ssä sen perustamisesta asti. Tärkeä osa reissuja ovatkin fanimaaottelut, joissa suomifanit ottavat mittaa vastustajan kannattajista. Joskus vastaan on tullut pykälää kovempiakin jätkiä, kuten Pohjois-Irlannin paitaa kantanut maajoukkueveteraani Keith Gillespie.

Pitkällä urallaan sekä pelaajana että Palloliitolla kouluttajan hommissa Paavilaiselle on tietenkin kertynyt paljon tuttuja, nimekkäitäkin. Nykyisen Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervankin hän tuntee hyvin, samassa ikämiesjoukkueessakin on pelattu.

”Oltiin molemmat Venäjällä katsomassa kisoja ja satuttiin samaan junaan, juteltiin siinä sitten peleistä. Käskin ’Riven’ hoitaa hommat kotiin, että päästään teitä kisoihin katsomaan”, hän myhäilee.

Arvokisoissa muiden maiden kannattajat ovatkin ihmetelleet, miten Paavilainen jaksaa kiertää kisoja, vaikkei edes oma joukkue pelaa.

”Monet pitävät ihan hölmönä. Mä olen sitten sanonut niille, että ettekö te ymmärrä, että voi vain nauttia tästä lajista.”

Analyysi

Sarjanousijat erilaisin keinoin taisteluun Veikkausliigassa säilymisestä

KPV:n otteet Suomen Cupissa ovat olleet kohtuullisen rohkaisevia. Joukkue on saavuttanut neljästä ottelustaan viisi pistettä maalisuhteella 4-4, päihittäen taulukossa esimerkiksi SJK:n ja KuPS:n. Joukkueeseen on tehty täsmähankintoja kuten Veikkausliigassa loistanut ja meritoitunut keskikentän taituri Hendrik Helmke, sekä HJK:sta lainalle peliaikaa hakemaan tullut hyökkääjä Enoch Banza. Lisäksi vaihtoehtoja puolustuspään ryhmitykseen tuo Ykköseen pudonneesta Turun Palloseurasta tullut Juri Kinnunen. Valmennuksellisesti kokkolalaiset jatkavat hyväksi havaitulla ja jatkuvuutta tuovalla linjalla, kun seuran Veikkausliigaan nostanut Jarmo Korhonen jatkaa penkin päässä vuoden jatkosopimuksen turvin.

Seuraa rahoittava Matti Laitinen ei todennäköisesti epäile avata kukkaron nyörejä vielä kauden aikanakaan, jos kokkolalaisten sarjapaikka on uhattuna. Joukkueen hyökkäyspää erityisesti kaipaa vielä leveyttä, sillä pelkän puolustuslinjan ja nousun takuuna toimineen erikoistilannepelaamisen varaan säilymistä ei voida laskea.

HIFK on kokenut nousunsa jälkeen lähes totaalisen uudistuksen pelaajarunkonsa osalta. Puolustuspäähän helsinkiläiset ovat hankkineet Veikkausliiga-kokemusta kokeneiden Hannu Patrosen, Hassan Sesayn ja Tero Mäntylän muodossa. Kärkeen seura löysi takuuvarman maalintekijän Njazi Kuqin muodossa. Loput vahvistukset ovat kuitenkin olleet suomalaisille jalkapallokannattajille lähes tuntemattomia. Seuran urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kertoo puhelinkeskustelussa, että pelaajia on hankittu käyttäen pitkän jalkapallouran tuomia verkostoja. Helsingit Sanomat uutisoi verkkosivuillaan aiemmin, että pelaajia olisi hankittu ilman testaamista. Lönnström ei kuitenkaan koe tätä ongelmaksi, vaan luottaa verkostojensa ammattitaitoon ja omaan kykyynsä arvioida pelaajien ominaisuuksia. Pelaajien todellinen arvo joukkueelle selviää lopullisesti kauden aikana. Joukkueen saldo Suomen Cupin peleissä on kuitenkin ollut murheellinen. Neljästä ottelusta HIFK on saalistanut tasan nolla pistettä maalisuhteella 3-8. 

Valmentajarintamalla HIFK uusiutui myös hankkimalla penkin päähän Norjan Tippeliganissakin valmentaneen Tor Thodesenin vuoden sopimuksella. Seuran takaisin Veikkausliigaan nostanut Teemu Kankkunen astuu taka-alalle apuvalmentajan rooliin. 

HIFK on viestinyt aktiivisesti hakevansa seuran taustalle miljoonasijoituksia, mutta toistaiseksi uusista omistajista ei ole tihkunut julkisuuteen mitään tarkkoja uutisia. Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan seuran tarjonneen suomalaispelaajille jopa vain 500 euron kuukausipalkkoja, joten kovin todennäköiseltä rahoituspohjan laajentuminen pikaisella aikataululla ei näytä. 

ARVIO: KPV pääsee kauteen kohtuullisen rauhallisesta ja vakaasta tilanteesta, ja säilyttää sarjapaikkansa vähintäänkin karsintojen kautta. HIFK:n kausi voi muodostua toisiinsa sopimattomista pelaajahankinnoista johtuen katastrofiksikin, eikä tällä haavaa tiedossa ole rahaa joukkueen vahvistamiseen. Mikäli seura ei saa sekä taloudellisia, että pelillisiä vahvistuksia, vie hissi tätä menoa takaisin Ykköseen.

Edit: juttua täydennetty 27.2.2019 Mika Lönnströmin haastattelun pohjalta.

Teksti: Tero Karinti

Kuva: Juha Tamminen