Kolumni

Vatkuli suussa puuhastelua
?

Kerhomainen toiminta, vatkuli suussa puuhastelu, epämääräinen mumina. Tässä muutama esimerkki kielenkäytöstä, jolla oman toimintamallinsa erinomaisuutta esille tuovat perfektionistit kuvailevat vallitsevaa olotilaa Suomalaisessa juniorijalkapallossa. Tai siis sitä osaa olotilasta, jota he eivät itse omassa toiminnassaan edusta. Sussiunatkoon. Halventavia termejä käytetään niistä toimijoista, jotka eivät vielä ole päässeet sinuiksi 340-sivuisten seuratasoisten pelitapaoppaiden teorian tasolla täydellisyyttä hipovaan maailmaan.

Maailmaan, jossa kaikkein pienimmätkin nyanssit vaikuttavat lasten kehittymiseen samoissa määrin, kuin huippuunsa hiottujen ammattilaisorganisaatioiden välien selvittelyissä. Jos valmentajalla on vahingossa mennyt väärän väriset sukat kenkien sisään, tulevaisuuden toivojen mahdollisuudet huipulle ovat pienentyneet. Tai auta armias, jos ne sukkien päälle vedetyt kengät vielä sattuisivat olemaan lenkkarit, eivätkä jalkapallokengät. Ei, sitä he eivät pysty ajattelemaankaan, se on aivan liian vulgaaria toimintaa, joka musertaa 7-vuotiaiden lasten mahdollisuudet optimaaliseen kehittymiseen. Ja maailmanloppu on viimeistään ovella, jos 8-vuotiaiden sotureiden pelikassit eivät ole numerojärjestyksessä kentän laidalla.

Vatkuli suussa puuhastelua on myös useamman kuin yhden lajin ohjattu harrastaminen. Ei niin huipulle mennä. Jalkapallo on nimittäin niin vaikea laji, että juoksuasennon kehittymiskäyrän optimaaliset tasot eivät kohtaannu, jos luistimet laitetaan talvella jalkaan ja jalkoja liikutellaankin sivusuunnassa vääränlaisin liikeradoin. Ei, kyllä yksi laji on riittävästi, olkoonkin, että se ei tutkitusti ole ainoa tie, eikä oletettavasti edes tehokkain. Muuten lähestytään taas pelottavasti kerhomaista puuhastelua, jota alle kymmenvuotiaiden kohdalla ei enää voi modernissa kilpailuyhteiskunnassa suvaita. Mutta jos nyt jossain tilanteessa poikkeus on pakko tehdä, niin jokainen toisen lajin harjoitus on syytä raportoida tarkasti valmennukselle, muutenhan täydellisesti laadittuun kehittymissuunnitelmaan voi päästä virus, joka tuhoaa kaiken muun ympäriltään.

Perfektionistisessa toimintamalleissa ei myöskään jäädä pois harjoituksista missään tilanteessa. Jos esimerkiksi luokkakaverin 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat sattuvat olemaan samaan aikaan, valinta on päivän selvä. Tai oikeastaan ei pitäisi edes voi olla mitään valittavaa. Harjoitukset pitää priorisoida koko muun elämän edelle, koska niin tehdään myös oikeissa jalkapallokulttuurin maissa. Mutta koska näin kuitenkin Suomessa välillä tapahtuu, mahdollisuudet saavuttaa mitään ovat minimaaliset. Kaikki olisi toisin, jos jokainen lapsi vaan ymmärtäisi toimia ainoastaan jalkapallon ehdoilla. Mutta vatkulin herkullinen maku maistuu suussa liikaa, eikä tällöin saavuteta mitään.

Suussa ei tosin muutenkaan saisi olla mitään herkullista, vaan parempi olisi vaan kuunnella sitä “ravintoasiantuntijaa”, joka kieltää kaiken sokerisen vähäravinteisen hötön. Paitsi proteiinipatukat ja oikeanlaiset ravintolisät. Niitä kun pistelee suuhunsa, niin kehittyminen on taattu. Ajatelkaa nyt, voisiko vaikka Cristiano Ronaldo olla tikissä vieläkin, jos popsisi jotain normaalia ruokaa ja vielä herkuttelisi päälle. Siksi tätä ei saa myöskään tapahtua tavoitteellisen toiminnan nimellä kulkevissa “laadukkaissa” nappulajoukkueissa. Tärkeämpää on porskuttaa laadukkaasti rinta rottingilla kehittyen kohti tutkimusten mukaista keskimäärin 11-vuotiaana tapahtuvaa liikuntaharrastuksen lopettamista.

Olen pyrkinyt miettimään ja tarkastelemaan näitä totalitaarisia toimintamalleja tulevaisuuden urheilullisen menestyksen mahdollistajina ja riveittäin Huuhkaja-pelureita tuottavina kasvatusalustoina. Uskoni ei kuitenkaan ole pyrkimyksistäni huolimatta kasvanut. Perfektionismiin ja kilpailuyhteiskuntaan lapsienkin kohdalla uskovien aikuisten luoman ylitavoitteellisen toiminnan alttarille uhraavien lasten vuoksi sitä toivon, mutta en usko.

Pohjaan tämän epäuskoni olettamukseen, jonka mukaan hyvin harva jaksaa pitkään harrastusta jossa ydin on siinä, että tekee kaiken täydellisesti oikein ja vielä veren maku suussa. Se on henkisesti lähes jokaiselle lapselle aivan liian kuluttavaa. Ja siihen, että kukaan ei ole pystynyt todistamaan, että joku systeemi, oli sitten kyseessä totalitäärinen perfektionismi tai “kerhomainen puuhastelu”, olisi tuottanut Suomessa alle 12-vuotiaista enemmän aikuishuippuja kuin joku toinen systeemi. Lisäksi väitän, että jos totalitaarisuus ja kurinalaisuus olisivat paras tie huipulle, kilpailu käytäisiin ainoastaan Kiinan ja Venäjän kaltaisten valtioiden välillä. Jokaisessa lajissa.

Tulevaisuuden kilpailuetua on siis haettava muuta kautta. Tutkimuksen kautta kerätty tieto voisi olla yksi avain oikeanlaisien, suomalaiseen kulttuuriin toimivien toimintamallien rakentamiseen. Ja jos sitä kautta saadaan todennettua, että joku malli on parempi kuin toinen, lupaan olla eturintamassa huutamassa sen puolesta. 

Oletettavasti sen mallin maku tulisi olemaan jossain vatkulin maun ja veren maun välimaastossa.

TEKSTI: Ilja Venäläinen

Kuva: Juha Tamminen

Haastattelu

Loppuvihellyksen jälkeen: kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistus

TEKSTI Tero Karinti
KUVA Juha Tamminen

Loppuvihellyksen jälkeen -osiossa kuullaan mitä kuuluu entisille huippujalkapalloilijoille tänään. Mitä
urasta on jäänyt mieleen ja millaista roolia jalkapallo näyttelee tänä päivänä elämässä? Millaisia
ajatuksia suomalainen jalkapallo herättää? Vuorossa tällä kertaa Veikkausliigan kenties kaikkien
aikojen ulkomaalaisvahvistus, sittemmin suomalaistunut Valeri Popovits.

Hei Valeri! Teit upean ja menestyksekkään uran Suomessa ja asetit riman
ulkomaalaisvahvistuksille hyvin korkealle. Millainen on suhteesi jalkapalloon tänä päivänä,
millaista roolia se näyttelee elämässäsi?

Viisi vuotta on kulunut käytännössä ilman suoranaista suhdetta jalkapalloon. Silloin lopetin
viimeisimmän valmennuspestini. Hakan pelejä Ykkösessä olen toki käynyt silloin tällöin katsomassa.

Vieläkö veri vetää jalkapallon pariin jossain muodossa?

Toki jalkapallo työnä aina kiinnostaa. Toistaiseksi minua ei ole kuitenkaan kysytty mihinkään seuraan
valmentamaan. Vanhojen huippupelaajien osaaminen ei yleisestikään tunnu kiinnostavan kovasti
Suomessa, mikä on sääli. Monella vanhalla huippupelaajalla olisi eittämättä paljon osaamista ja
annettavaa.
Suomalaisessa jalkapallossa ei myöskään ole riittävästi rahallisia resursseja hyödyntää kaikkea
osaamista, mistä syystä iso osa pelaajista valuukin niin sanotusti siviilipuolen töihin. Valinta
pienipalkkaisen valmennuspestin ja muun työelämän välillä on pakko tehdä, ja kun elanto perheelle
täytyy saada, kohdistuu valinta useimmiten muihin töihin.

Mikä on ollut urasi kohokohta Suomessa ja vastaavasti pahin pettymys?

Hakan huippuvuodet kokonaisuudessaan ovat jääneet mieleen suurimpana kohokohtana. Suurin
pettymykseni liittyy lyhyeksi jääneeseen uraan Euroopan sarjoissa. Pelasin Hollannin jaksollani hyvin
ja Heerenveen halusi ostaa minut, mutta Haka ei suostunut myymään tarjotulla hinnalla. Tämä jäi
tietysti harmittamaan jonkin verran. Palasin Suomeen ja pelasin täällä edelleen menestyksekkäästi,
joten sitä on turha murehtia sen enempää.

Miten näet Veikkausliigan kehityksen urasi jälkeisenä aikana, onko suomalaisessa
jalkapallossa menty eteenpäin kentillä ja sen ulkopuolella? Onko realistista odottaa
esimerkiksi Suomen maajoukkueen pääsyä arvokisoihin lähitulevaisuudessa?

Mielestäni eteenpäin menoa ei ole tapahtunut, vaan päinvastoin. Esimerkiksi ulkomaalaispelaajien
taso on pudonnut omista ajoistani. Aiemmin huippuvahvistukset kirittivät myös omia junioreita
kehittymään, mutta nykyään tällaista mallia ei ulkomaalaispelaajien tason laskusta johtuen ole.
Veikkausliigan ongelma on myös se, että menestysvaltikka on keskittynyt liikaa HJK:lle. Jatkuva
menestys Veikkausliigassa takaa sen, että eurokarsinnoista koituvat rahalliset hyödyt kohdistuvat
edelleen sinne. Todellista kilpailua on liian vähän.

Mitä maajoukkueeseen tulee, on Kansojen liigan menestys ollut positiivista. Täytyy kuitenkin muistaa,
että nämä ovat käytännössä olleet vasta harjoituspelejä. Tosipelit alkavat vasta seuraavassa
vaiheessa, mutta toki hyvällä tuurilla kaikki on mahdollista. Pelkään kuitenkin, että on epärealistista
odottaa Suomen menevän tuleviin EM-kisoihin.

Mitä mieltä olet ulkomaalaisvahvistuksia koskevasta kiintiökeskustelusta, olisiko mahdollisilla
rajoituksilla positiivista vaikutusta suomalaisten pelaajien kehitykseen ja esiinmarssiin?

Rajoituksille on paikkansa, ja mielestäni maksimimäärä ulkomaalaisille pelaajille
aloituskokoonpanossa pitäisi olla 3-4 pelaajaa.

Minkä neuvon antaisit suomalaisille pelaajille, jotka tavoittelevat jalkapalloammattilaisuutta?

Jokaisen pitää seurata omaa polkuaan. On vaikea sanoa, milloin on hyvä aika lähteä vaikkapa
ulkomaalaisiin akatemioihin. Kaiken kaikkiaan Suomessa on liian alhainen vaatimustaso
valmennuksessa, vaatimattomistakin suorituksista palkitaan liian usein ”hyvä yritys” -huudoilla.
Venäjällä sain takuulla kuulla kunniani, jos vedin kymmenen metriä ohi. Valmennuksen vaatimustason
nostaminen on avain menestymiseen.

Artikkeli on julkaistu alun perin EOM-jalkapallolehden 6/2018 numerossa. Tilaa oma jalkapallolehtesi hintaan 37,5 €/v täältä!

Artikkeli

Veikkausliigan toimitusjohtaja näkee suuria mahdollisuuksia sarjauudistuksessa

TEKSTI Aino Kinnunen

Kevät on uusien alkujen ja muutosten aikaa. Sitä se on myös Veikkausliigassa, jossa on ryhdytty tositoimiin yleisökadon ja ilman panosta pelattavien otteluiden ehkäisemiseksi. Veikkausliiga käynnistyy tulevana keskiviikkona 3.4 uudistuneella otteluohjelmalla. Kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan mestaruus- ja haastajasarjaan. Mestaruussarjassa runkosarjan kuusi parasta joukkuetta kohtaavat toisensa kerran. Sarjan voittaja voittaa paitsi koko Veikkausliigan, niin myös paikan Mestareiden liigan karsintaan. Hopealle sijoittunut saa taas automaattisesti paikan Eurooppa-liigan karsintaan.

Yksinkertaisena pelattavassa haastajasarjassa pelaavat Veikkausliigan joukkueet sijoilta 7. – 12. Haastajasarjassa kamppaillaan paitsi Veikkausliigassa säilymisestä, niin myös haastajasarjan voitosta ja mahdollisuudesta päästä kisaamaan paikasta kansainvälisille kentille. Veikkausliigan Lopputurnaus, jossa ovat mukana joukkueet sijoilta 4. – 7, pelataan yksinkertaisina pudotuspeleinä. Voittaja selvittää tiensä kaksiosaiseen finaaliin, jossa vastaan asettuu Veikkausliigan pronssijoukkue. Panoksena on paikka Eurooppa-liigan karsinnassa.

Sarjauudistus on massiivinen ja monimutkainen muutos pelikaavioon. Kotimainen jalkapallokatsoja jää uudistusta tankatessaan pohtimaan vaikuttimia ja motiiveja sen taustalla. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa näkee jättiläismäisen sarjauudistuksen lisäävän katsojien mielenkiintoa Veikkausliigaa kohtaan aivan sarjan loppumetreille asti. Uudistuksen taustalla on Marjamaan mukaan useita syitä.

”Halutaan säilyttää sarjan jännitys ja kilpailullisuus koko kauden ajan. Yksittäisten pelien panos nousee jakautuneen sarjan vuoksi ja Veikkausliigan hopean merkitys korostuu, koska saadaan suora Eurooppa-liigan karsintapaikka.”

Harvatahtisemman ottelutahdin toivotaan taas lisäävän otteluiden pelillistä laatua. Kun edellisellä kaudella pelattiin lähes 200 ottelua, on pelien määrä nyt 167.

”Pelaajille taataan paremmat mahdollisuudet palautumiseen ja tasaisempaan ottelurytmiin. Tämä vaikuttavaa positiivisesti koko suomalaisen sarjajalkapalloilun sekä yksittäisten pelaajien ja valmennuksen kehitykseen.”

Veikkausliigasta keskustelu kääntyy usein pohdintaan paikan päälle tulevan yleisön houkuttelusta. Marjamaa näkee sarjauudistuksella olevan vaikutuksia myös tähän, kun otteluissa on enemmän panoksia jo aikaisemmassa vaiheessa kautta. Marjamaa uskoo yksittäisten pelien merkityksen kasvun herättävän yleisön mielenkiintoa, kun koko kauden ajan taistellaan sekä mestaruudesta, eurokenttäpaikoista että säilymisestä Veikkausliigassa.

”Urheilun paras puoli on se arvaamattomuus. Sitä ei voi käsikirjoittaa. Urheilu on pakko katsoa kyseisellä hetkellä.” muistuttaa Marjamaa.

Huuhkajien pirteät otteet Kansojen liigassa ja EM-karsintojen kohtalainen aloitus ovat luoneet positiivisia odotuksia maajoukkueen ympärille. Marjamaa toivookin tämän generoivan suurempaa mielenkiintoa suomalaista jalkapalloa kohtaan myös yleisesti. 

Tulevasta kaudesta ja siihen liittyvistä odotuksista kysyttäessä Marjamaa nostaa esiin käynnissä olevan Suomen Cupin ja sen tulosten tarjoaman yllätyksellisyyden.

”Suurimpien ennakkosuosikkien putoaminen laulukuoroon jo aikaisessa vaiheessa tarjoaa mielenkiintoisen maaperän myös Veikkausliigan alkua ajatellen. Uusi sarjajärjestelmä mahdollistaa seurojen välisten voimasuhteiden muutoksen sekä uudenlaisen jännittävyyden läpi kauden. Toivottavasti tämä näkyy myös kentällä, kun pelaajat antavat kaikkensa eikä pelien jälkeen jää jossiteltavaa.” Marjamaa ennakoi tulevaa.

Analyysi

SJK:n kaudesta voi jälleen tulla pannukakku

TEKSTI Toni Rajala
KUVA Juha Tamminen

Vuoden 2015 Suomen mestari SJK oli kovaa kyytiä matkalla Veikkausliigan eliittiin HJK:n seuraksi, mutta talvi 2017 muutti kaiken, kun menestysluotsi Simo Valakari sai lähteä. Sen jälkeen Etelä-Pohjanmaalla alkoi tuskainen taival, joka ei ole vieläkään päättynyt.

Joukkueen peräsimessä on ollut viimeisen kahden kauden aikana viisi eri päävalmentajaa, joista jokainen on epäonnistunut. Sixten Boström sai lähteä, Manuel Roca sai lähteä, Brian Page toimi väliaikaisena luotsina ja Tommi Kautonen sai lähteä. Viimeisin yrittäjä, Alexei Eremenko, tuli seuraan viime kesänä, ja hän on edelleen Kerhon pääkäskijänä. Yllättävää sinänsä.

Eremenko ei saanut käännettyä SJK:n kurssia viime kaudella, ja joukkue sijoittui sarjassa yhdeksänneksi. Nyt tilanne on toinen, kun Eremenko on saanut itse rakentaa joukkuetta ja ajaa rauhassa pelisuunnitelmaansa talven ajan. Mutta palauttaako se menestyksen lakeuksille? Ei, jos arvio pitäisi tehdä talven pelien perusteella.

SJK jäi Suomen Cupissa alkulohkoon keräten ainoastaan kaksi pistettä. Myöskään Cupin jälkeiset harjoitusottelut eivät ole nostaneet odotuksia taivaisiin: alla ovat voitot Ykkösessä pelaavista FC Hakasta sekä TPV:stä ja tappiot Ykkösen TPS:lle sekä viime kauden prossimitalisti KuPSille.

Eremenko on nyt saanut rakentaa SJK:ta vajaan vuoden, mutta muutokset ovat olleet liian pieniä. Joukkue haluaa hallita palloa ja sahata vastustajan ohi maata pitkin. SJK:ssa on pelaajia, jotka kykenevät tällaiseen peliin. Pelaajien kemiat eivät ole kuitenkaan vielä kohdanneet. Yksi joukkueen suurimmista uhkakuvista onkin keskikentällä, joka voi samalla olla myös joukkueen suurin voimavara. Eremenko ja SJK:n tekniseksi johtajaksi tullut Richie Dorman ovat rakentaneet seinäjokelaisten keskustaan vahvan ryppään, kun Mehmet Hetemaj’n vierelle ovat tulleet Mostagh Yaghoubi, Sergei Eremenko ja Jude Arthur. Hetemaj’n lisäksi keskustassa olivat ennestään isolla potentiaalilla operoivat Maximo Tolonen ja Obed Malolo.

Lähtökohtaisesti avauksesta löytyvät Hetemaj, Mosa ja Eremenko, ja se mietityttääkin SJK:ssa. Kuinka näin isot yksilöt löytävät toimivan yhteispelin salat? Jokainen heistä janoaa palloa ja haluaa hakea sitä alhaalta. Jokainen heistä haluaa olla kapellimestari. Pahimmillaan se johtaa siihen, että SJK:n keskusta ei pysty pelaamaan yhtenäisesti, ja se tyrehdyttää koko joukkueen hyökkäyspelin.

Lisäksi tässä kolmikossa piilee muitakin kysymysmerkkejä. Pysyykö Hetemaj terveenä? Onko Mosa ottanut henkistä kasvua? Löytääkö Eremenko parhaat ominaisuutensa viime kausien hankaluuksien jälkeen? Siinä riittää mietittävää, mutta pakko on nostaa esiin myös se, että parhaimmillaan SJK:n keskikenttä on koko sarjan dominoivin. Kyse on enemmänkin siitä, kuinka nopeasti isot yksilöt hitsautuvat yhteen – jos hitsautuvat ollenkaan.

SJK on pystynyt hankkimaan muillekin pelipaikoille laatupelaajia, mutta silti yksi paikka aiheuttaa suuren huolen. On suorastaan ihme, ettei lähes miljoonan euron pelaajabudjetilla operoiva seura ole pystynyt hankkimaan kovan tason ykköshyökkääjää. Sitä on odotettu jo viime kauden päättymisestä lähtien.

Tällä hetkellä kärkeen on laittaa Billy Ions ja Jeremiah Streng, sekä juuri vahvistettu Serge Atakayin laina 11.62019 saakka. Ionsin loukkaantumishistoria tiedetään, ja hän pelasikin talvella vain yhdessä ottelussa. Siinä brittitykki pelasi vain reilut kymmenen minuuttia. On selvää, ettei hänestä ole suurta hyötyä kauden alkupuoliskolla. Näin ollen katseet ovat 17-vuotiaassa Strengissä, joka pelasi viime kaudella Kakkosen VIFK:ssa ja teki 18 ottelussa neljä maalia. Streng oli harjoituskaudella vahva, mutta hänestä on turha odottaa sateentekijää. Sen aika voi olla tulevilla kausilla.

Lähtökohdat huomioon ottaen ei olisi ihme, jos SJK olisi ongelmissa kauden alussa. Keskikastissa pysyminen alkukauden aikana olisi hyvä suoritus, sillä SJK:n realistinen päätavoite on pääsy ylempään loppusarjaan, vaikka koko organisaation päätavoitteena onkin Suomen mestaruus. Kysymys kuuluukin, riittääkö seurajohdon maltti vai turvaudutaanko jälleen aikaiseen päävalmentajan vaihtoon? Onko edellisistä kausista opittu mitään? Kaikki tuntuvat unohtavan, että SJK oli Valakarinkin alaisuudessa parhaimmillaan syksyisin, ja niin se usein joukkueurheilussa menee. Kovan työn tulokset alkavat näkyä vasta ajan kanssa. On toki selvää, että Eremenkon täytyy pitää SJK keskikastissa alusta lähtien, jotta Raimo Sarajärven klaani ei lähde seikkailemaan valmentajamarkkinoille.

Jos pitäisi veikata ennen ensimmäistä sarjaottelua, tuleeko SJK:n kaudesta uusi pannukakku vai jättimenestys, niin valinta kallistuu pannukakun puolelle. Todennäköisin skenaario lienee, että SJK pyörii keskikastissa taistellen viimeisestä paikasta ylempään loppusarjaan. Se ei kuitenkaan tyydytä menestystä maistanutta seinäjokelaisyleisöä.

Kolumni

Satu resurssien kohdentamisesta juniorifutiksessa

Olipa kerran kuvitteellisessa kaupungissa jalkapalloseura, joka oli juniorijoukkueen valmentajavalinnan edessä. Seuran talous ei ollut parhaassa mahdollisessa terässä, joten pestiin haluttiin oto-valmentaja, tuo jokaisen jalkapalloseuran uskollinen palvelija.

Sellainen löytyykin ja aloituspalaveri määrätään pidettäväksi. Siinä seuran valmennuspäällikkö kertoo valmentajalle pestin reunaehdot. Harjoituksia on neljästi viikossa, jonka päälle tulevat turnausreissut, joita on suunniteltu alustavasti 7 kappaletta tulevan kauden ajaksi. Tämän päälle tulevat lähialueen pelit, joita on aina niinä viikonloppuina, jolloin turnauksia ei ole. Ja sitten on vielä pelaajien kehittämisseuranta-päivät, joita on pari-kolme kertaa vuodessa.

Valmennuspäällikkö esittelee seuran uuden valmennuslinjauksen, jonka mukaan valmentajan on suunniteltava ja dokumentoitava jokainen harjoitus. Dokumentit on toimitettava seuran valmennuspäällikölle analysoitavaksi kuukausittain. Lisäksi joukkueella tulee olla vuosisuunnitelma, jaksosuunnitelma teemoittain, sekä kuukausisuunnitelma. Nämä tietysti eriteltynä tasoryhmittäin, koska joukkueessa on eri taitotason omaavia pelaajia.

Oto-valmentajasta alkaa tuntua, että vastuu, jonka hän oli tiennyt isoksi jo aikaisemmin, paisuu paisumistaan. Hän kuitenkin hoksaa, että puuttuvan valmentajakoulutuksen avulla saattaisi saada hyviä eväitä pestin kunniakkaaseen suorittamiseen, sekä osaamista myös lajispesifeihin yksityiskohtiin, joilla pelaajia saataisiin vietyä eteenpäin. Valmennuspäällikkö on samaa mieltä ja lupaa, että seura maksaa kyseisen koulutuksen. Mutta seuran taloustilanteen johdosta sillä ei kuitenkaan ole mahdollista maksaa valmentajalle siviilitöistä poissaolosta johtuvia ansionmenetyksiä jo sinällään kalliin koulutuksen päälle.

Valmentajalla taas ei tällä hetkellä ole taloudellisia mahdollisuuksia palkattomiin vapaa-päiviin, koska rahat on tiukilla ja kotona pitäisi pystyä tekemään remonttiakin. Valmentajan vastustuksesta huolimatta valmennuspäällikkö ehdottaa joukkueen vanhempainillassa, että jokaiselta pelaajalta kerättäisiin maksu valmentajan ansionmenetyksiä varten. Tähän ei kuitenkaan suostuta, koska kaudesta vaikuttaisi muutenkin tulevan suhteellisen kallis. Valmentaja ymmärtää tilanteen ja joutuu siis harmikseen sanomaan ei miettimälleen valmentajakoulutukselle.

Kausi alkaa ja etenee. Loppukesästä valmentaja istuu bussissa kohti viikonlopun mittaista turnausta. Osa vanhemmista on vastikään joukkueen vanhempainillassa nurissut runsaista turnausreissuista ja vähäisistä vapaista viikonlopuista. Lisäksi pelaajissakin alkaa näkyä jo pientä väsymystä, eikä turnausta tällä kertaa olla etukäteen enemmälti hehkuteltu harjoituksissa. Valmentajasta tuntuukin, että edessä on monelta osin ns. rutiiniviikonloppu.

Matka jatkuu ja valmentaja alkaa aikansa kuluksi laskeskella päässään turnauksen hintaa. Reissussa on mukana 18 pelaajaa, joista jokainen maksaa osallistumismaksua 220 euroa. Ne jakautuvat seuraavasti:

1) turnauksen osallistumismaksu 10 euroa (180 euroa per joukkue)
2) bussimaksu 50 euroa (kulu 900 euroa)
3) ruuat 40 euroa (8 euroa per ruoka / viisi ruokaa)
4) hotellimajoitus 100 euroa (kaksi yötä)
5) osuus valmentajien ja bussikuskin majoituksesta 20 euroa

Joukkueen kokonaiskustannukset turnauksesta ovat yhteensä noin 4000 euroa. Ja lisäksi tietysti mukaan lähteneiden vanhempien majoitus ja ruokailukulut.

Reissu jatkuu ja valmentajan mieleen palaa harmittavasti taloudellisista syistä missattu valmentajakoulutus. Valmennuspäällikön kanssa käydyssä kuukausittaisessa kehityskeskustelussa on yhteisesti havaittu, että joukkueen pelaajilla on tiettyjä puutteita osa-alueilla, joihin kyseinen valmentajakoulutus olisi nimen omaan osittain pureutunut. Valmentaja miettii, että työstä otettujen vapaapäivien hinnaksi olisi tullut noin 1500 euroa. Summa tuntui silloin suurelta, mutta verrattuna viikonlopun turnauskuluihin kuitenkin melko pieneltä.
Turnaus pelataan loppuun, samoin pelikausi. Valmentaja pyydetään jälleen seuran toimistolle juttelemaan seuraavasta kaudesta. Koulutus olisi jälleen tarjolla ja valmentajan halu osallistua on säilynyt. Seuran edellytykset vapaapäivien korvaamiseen eivät kuitenkaan ole parantuneet, niin kuin ei ole myöskään valmentajan taloudellinen tilanne. Toisena vuonna peräkkäin koulutus jää käymättä. Ja turnausmatkoja on tulossa saman verran kuin aikaisemminkin.
Sen pituinen se.

Kuten hyvissä saduissa, myös tässäkin tarinassa on opetus. Jos vanhempien rahoja olisi laitettu valmentajan ansionmenetyksiin turnauksesta koituneiden bussikulujen ja hotelliyöpymisten sijaan, perheillä olisi ollut yksi yhteinen viikonloppu enemmän, valmentaja olisi päässyt koulutukseen, pelaajat olisivat saaneet kenties parempaa valmennusta ja rahaa olisi vielä jäänyt jokaiselle pelurille uusiin kenkiinkin.

Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain satu. Koska kyllähän tämä juniorijalkapallon resurssien kohdentamisen epäkohta busseista ja hotelleista valmennuksen kehittämiseen ja harrastusmaksujen pienentämiseen olisi jo ratkaistu.
Vai mitä?
Kirjoittaja on entinen ammattijalkapalloilija ja EOM-jalkapallolehden vakiokolumnisti kaudella 2019.
Teksti: Ilja Venäläinen
Tilaa EOM-jalkapallolehti omaksesi, hinta vain 37,5 € vuodessa! Klikkaa kuvaa lukeaksesi lisää: