Uutiset

KIITOS JA NÄKEMIIN!

MATKA ALKOI VUODEN 2016 LOPULLA KESKUSTELUSTA, JOSSA KAIPASIMME ULKOMAISTEN JULKAISUJEN RINNALLE KOTIMAISEN JALKAPALLON ERIKOISLEHTEÄ. KUN SELLAISTA EI OLLUT SAATAVILLA, PÄÄTIMME LUODA LAJILEHDEN ITSE. MATKA ON OLLUT PITKÄ JA VÄLILLÄ KIVIKKOINENKIN, MUTTA TEIDÄN TUELLANNE KAIKKI TYÖ ON OLLUT VAIVAN ARVOISTA.

HUUHKAJIEN VARMISTETTUA HISTORIALLISEN KISAPAIKAN VOIDAAN TODELLAKIN LEHDEN NIMEN ALKUPERÄÄ LAINATEN SANOA, ETTÄ EOM – ETEENPÄIN ON MENTY!

KUN YKSI OVI SUOMALAISESSA JALKAPALLOSSA AVAUTUU NIIN SAMAAN AIKAAN TOINEN SULKEUTUU.  JOULUN YMPÄRILLÄ ILMESTYYKIN (AINAKIN TOISTAISEKSI) VIIMEINEN EOM-JALKAPALLOLEHTI.

KIITOS KAIKILLE JALKAPALLON YSTÄVILLE YHTEISESTÄ MATKASTA. TEIDÄN JOHDOLLANNE ME MENTIIN KISOIHIN!

TERO KARINTI & KIMMO MUTTILAINEN

EOM-JALKAPALLOLEHDEN PERUSTAJAT

Kolumni

Tuoko futisbuumi Cup-romantiikan takaisin?

Huuhkajien menestys on tuonut tullessaan ennen näkemättömän buumin kotimaiseen jalkapalloon. Veikkausliiga tiedotti juuri saaneensa kaksi uutta kansainvälistä yhteistyökumppania ja raportoi sponsorikiinnostuksen olevan ennen näkemätöntä. Tämä on erinomainen uutinen kotimaiselle jalkapallolle, koska Veikkausliiga on ilmoittanut luonnollisesti pyrkivänsä kasvaneiden sponsoritulojen myötä tulouttamaan potista entistä enemmän rahaa omistajaseuroilleen.

Veikkausliigan kaudelle 2019 uudistunut sarjaohjelma keräsi alkuhämmästelyiden ja epäluulon jälkeen pääosin kiitettävää palautetta. Heräsin miettimään tämän myötä myös Suomen Cupin kohtaloa. Suomen Cup on nykyään käytännössä Veikkausliigan ehdoilla rakennettu kilpailumuoto, eikä palvele esimerkiksi Ykkösen seuroja alkamisajankohtansa puolesta.

Olisiko EM-futisbuumin myötä tuoda takaisin vanha kunnon Suomen Cup ja herättää cup-romantiikka henkiin?

Kuten toisaalla tässä lehdessä kirjoitan on suomalaisilla seuroilla tuhannen taalan paikka käyttää buumi hyödykseen, myös alemmilla sarjatasoilla kuin Veikkausliiga ja Ykkönen. Sama koskee myös Palloliittoa ja Suomen Cupia. Palloliitto voisi hyvinkin käyttää Suomen Cupin profiilin nostamisessa hyödykseen Huuhkajat-pelureiden historiaa kilpailun osalta. Tiesitkö esimerkiksi, että Teemu Pukin ensimmäinen ottelu FC KooTeePeen paidassa oli Suomen Cupin ottelu helsinkiläistä SAPAa vastaan vuonna 2005? Tuhkimotarinat alkavat aina jostain, ja yleisimmin ne esimerkiksi Englannissakin alkavat cup-kilpailuista joissa nuoret pelaajat saavat näyttöpaikkojaan. Näin kävi myös Teemu Pukin kanssa Suomessa.

Jokainen itseään arvostava jalkapallomaa omaa oman kansallisen cup-kilpailunsa jossa myös alempien sarjatasojen joukkueilla on aito mahdollisuus haastaa legendaariset suurseurat. Unelma Daavid vs. Goljat asetelmasta kuuluu jalkapalloon. Tällä hetkellä sellaista ei aidosti ole Suomen Cupissa olemassa. Miksi emme toisi sitä takaisin ja mahdollistaisi samalla lukemattomien nuorten pelaajien unelmoinnin näyttöpaikasta kansallisella tasolla?

Suomen Cup voisi olla se yhdistävä tekijä joka sitoo suomalaisen seurakentän yhteiseen futisbuumiin arjen tasolla. Nyt on tuhannen taalan paikka hyödyntää  tämä mahdollisuus. Kuuleeko Palloliitto?

Tero Karinti

Kirjoittaja on EOM-jalkapallolehden perustaja, alasarjaseura Liedon Pallon puheenjohtaja ja parantumaton futisromantikko.

Kolumni

Vatkuli suussa puuhastelua
?

Kerhomainen toiminta, vatkuli suussa puuhastelu, epämääräinen mumina. Tässä muutama esimerkki kielenkäytöstä, jolla oman toimintamallinsa erinomaisuutta esille tuovat perfektionistit kuvailevat vallitsevaa olotilaa Suomalaisessa juniorijalkapallossa. Tai siis sitä osaa olotilasta, jota he eivät itse omassa toiminnassaan edusta. Sussiunatkoon. Halventavia termejä käytetään niistä toimijoista, jotka eivät vielä ole päässeet sinuiksi 340-sivuisten seuratasoisten pelitapaoppaiden teorian tasolla täydellisyyttä hipovaan maailmaan.

Maailmaan, jossa kaikkein pienimmätkin nyanssit vaikuttavat lasten kehittymiseen samoissa määrin, kuin huippuunsa hiottujen ammattilaisorganisaatioiden välien selvittelyissä. Jos valmentajalla on vahingossa mennyt väärän väriset sukat kenkien sisään, tulevaisuuden toivojen mahdollisuudet huipulle ovat pienentyneet. Tai auta armias, jos ne sukkien päälle vedetyt kengät vielä sattuisivat olemaan lenkkarit, eivätkä jalkapallokengät. Ei, sitä he eivät pysty ajattelemaankaan, se on aivan liian vulgaaria toimintaa, joka musertaa 7-vuotiaiden lasten mahdollisuudet optimaaliseen kehittymiseen. Ja maailmanloppu on viimeistään ovella, jos 8-vuotiaiden sotureiden pelikassit eivät ole numerojärjestyksessä kentän laidalla.

Vatkuli suussa puuhastelua on myös useamman kuin yhden lajin ohjattu harrastaminen. Ei niin huipulle mennä. Jalkapallo on nimittäin niin vaikea laji, että juoksuasennon kehittymiskäyrän optimaaliset tasot eivät kohtaannu, jos luistimet laitetaan talvella jalkaan ja jalkoja liikutellaankin sivusuunnassa vääränlaisin liikeradoin. Ei, kyllä yksi laji on riittävästi, olkoonkin, että se ei tutkitusti ole ainoa tie, eikä oletettavasti edes tehokkain. Muuten lähestytään taas pelottavasti kerhomaista puuhastelua, jota alle kymmenvuotiaiden kohdalla ei enää voi modernissa kilpailuyhteiskunnassa suvaita. Mutta jos nyt jossain tilanteessa poikkeus on pakko tehdä, niin jokainen toisen lajin harjoitus on syytä raportoida tarkasti valmennukselle, muutenhan täydellisesti laadittuun kehittymissuunnitelmaan voi päästä virus, joka tuhoaa kaiken muun ympäriltään.

Perfektionistisessa toimintamalleissa ei myöskään jäädä pois harjoituksista missään tilanteessa. Jos esimerkiksi luokkakaverin 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat sattuvat olemaan samaan aikaan, valinta on päivän selvä. Tai oikeastaan ei pitäisi edes voi olla mitään valittavaa. Harjoitukset pitää priorisoida koko muun elämän edelle, koska niin tehdään myös oikeissa jalkapallokulttuurin maissa. Mutta koska näin kuitenkin Suomessa välillä tapahtuu, mahdollisuudet saavuttaa mitään ovat minimaaliset. Kaikki olisi toisin, jos jokainen lapsi vaan ymmärtäisi toimia ainoastaan jalkapallon ehdoilla. Mutta vatkulin herkullinen maku maistuu suussa liikaa, eikä tällöin saavuteta mitään.

Suussa ei tosin muutenkaan saisi olla mitään herkullista, vaan parempi olisi vaan kuunnella sitä “ravintoasiantuntijaa”, joka kieltää kaiken sokerisen vähäravinteisen hötön. Paitsi proteiinipatukat ja oikeanlaiset ravintolisät. Niitä kun pistelee suuhunsa, niin kehittyminen on taattu. Ajatelkaa nyt, voisiko vaikka Cristiano Ronaldo olla tikissä vieläkin, jos popsisi jotain normaalia ruokaa ja vielä herkuttelisi päälle. Siksi tätä ei saa myöskään tapahtua tavoitteellisen toiminnan nimellä kulkevissa “laadukkaissa” nappulajoukkueissa. Tärkeämpää on porskuttaa laadukkaasti rinta rottingilla kehittyen kohti tutkimusten mukaista keskimäärin 11-vuotiaana tapahtuvaa liikuntaharrastuksen lopettamista.

Olen pyrkinyt miettimään ja tarkastelemaan näitä totalitaarisia toimintamalleja tulevaisuuden urheilullisen menestyksen mahdollistajina ja riveittäin Huuhkaja-pelureita tuottavina kasvatusalustoina. Uskoni ei kuitenkaan ole pyrkimyksistäni huolimatta kasvanut. Perfektionismiin ja kilpailuyhteiskuntaan lapsienkin kohdalla uskovien aikuisten luoman ylitavoitteellisen toiminnan alttarille uhraavien lasten vuoksi sitä toivon, mutta en usko.

Pohjaan tämän epäuskoni olettamukseen, jonka mukaan hyvin harva jaksaa pitkään harrastusta jossa ydin on siinä, että tekee kaiken täydellisesti oikein ja vielä veren maku suussa. Se on henkisesti lähes jokaiselle lapselle aivan liian kuluttavaa. Ja siihen, että kukaan ei ole pystynyt todistamaan, että joku systeemi, oli sitten kyseessä totalitäärinen perfektionismi tai “kerhomainen puuhastelu”, olisi tuottanut Suomessa alle 12-vuotiaista enemmän aikuishuippuja kuin joku toinen systeemi. Lisäksi väitän, että jos totalitaarisuus ja kurinalaisuus olisivat paras tie huipulle, kilpailu käytäisiin ainoastaan Kiinan ja Venäjän kaltaisten valtioiden välillä. Jokaisessa lajissa.

Tulevaisuuden kilpailuetua on siis haettava muuta kautta. Tutkimuksen kautta kerätty tieto voisi olla yksi avain oikeanlaisien, suomalaiseen kulttuuriin toimivien toimintamallien rakentamiseen. Ja jos sitä kautta saadaan todennettua, että joku malli on parempi kuin toinen, lupaan olla eturintamassa huutamassa sen puolesta. 

Oletettavasti sen mallin maku tulisi olemaan jossain vatkulin maun ja veren maun välimaastossa.

TEKSTI: Ilja Venäläinen

Kuva: Juha Tamminen

Haastattelu

Loppuvihellyksen jälkeen: kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistus

TEKSTI Tero Karinti
KUVA Juha Tamminen

Loppuvihellyksen jälkeen -osiossa kuullaan mitä kuuluu entisille huippujalkapalloilijoille tänään. Mitä
urasta on jäänyt mieleen ja millaista roolia jalkapallo näyttelee tänä päivänä elämässä? Millaisia
ajatuksia suomalainen jalkapallo herättää? Vuorossa tällä kertaa Veikkausliigan kenties kaikkien
aikojen ulkomaalaisvahvistus, sittemmin suomalaistunut Valeri Popovits.

Hei Valeri! Teit upean ja menestyksekkään uran Suomessa ja asetit riman
ulkomaalaisvahvistuksille hyvin korkealle. Millainen on suhteesi jalkapalloon tänä päivänä,
millaista roolia se näyttelee elämässäsi?

Viisi vuotta on kulunut käytännössä ilman suoranaista suhdetta jalkapalloon. Silloin lopetin
viimeisimmän valmennuspestini. Hakan pelejä Ykkösessä olen toki käynyt silloin tällöin katsomassa.

Vieläkö veri vetää jalkapallon pariin jossain muodossa?

Toki jalkapallo työnä aina kiinnostaa. Toistaiseksi minua ei ole kuitenkaan kysytty mihinkään seuraan
valmentamaan. Vanhojen huippupelaajien osaaminen ei yleisestikään tunnu kiinnostavan kovasti
Suomessa, mikä on sääli. Monella vanhalla huippupelaajalla olisi eittämättä paljon osaamista ja
annettavaa.
Suomalaisessa jalkapallossa ei myöskään ole riittävästi rahallisia resursseja hyödyntää kaikkea
osaamista, mistä syystä iso osa pelaajista valuukin niin sanotusti siviilipuolen töihin. Valinta
pienipalkkaisen valmennuspestin ja muun työelämän välillä on pakko tehdä, ja kun elanto perheelle
täytyy saada, kohdistuu valinta useimmiten muihin töihin.

Mikä on ollut urasi kohokohta Suomessa ja vastaavasti pahin pettymys?

Hakan huippuvuodet kokonaisuudessaan ovat jääneet mieleen suurimpana kohokohtana. Suurin
pettymykseni liittyy lyhyeksi jääneeseen uraan Euroopan sarjoissa. Pelasin Hollannin jaksollani hyvin
ja Heerenveen halusi ostaa minut, mutta Haka ei suostunut myymään tarjotulla hinnalla. Tämä jäi
tietysti harmittamaan jonkin verran. Palasin Suomeen ja pelasin täällä edelleen menestyksekkäästi,
joten sitä on turha murehtia sen enempää.

Miten näet Veikkausliigan kehityksen urasi jälkeisenä aikana, onko suomalaisessa
jalkapallossa menty eteenpäin kentillä ja sen ulkopuolella? Onko realistista odottaa
esimerkiksi Suomen maajoukkueen pääsyä arvokisoihin lähitulevaisuudessa?

Mielestäni eteenpäin menoa ei ole tapahtunut, vaan päinvastoin. Esimerkiksi ulkomaalaispelaajien
taso on pudonnut omista ajoistani. Aiemmin huippuvahvistukset kirittivät myös omia junioreita
kehittymään, mutta nykyään tällaista mallia ei ulkomaalaispelaajien tason laskusta johtuen ole.
Veikkausliigan ongelma on myös se, että menestysvaltikka on keskittynyt liikaa HJK:lle. Jatkuva
menestys Veikkausliigassa takaa sen, että eurokarsinnoista koituvat rahalliset hyödyt kohdistuvat
edelleen sinne. Todellista kilpailua on liian vähän.

Mitä maajoukkueeseen tulee, on Kansojen liigan menestys ollut positiivista. Täytyy kuitenkin muistaa,
että nämä ovat käytännössä olleet vasta harjoituspelejä. Tosipelit alkavat vasta seuraavassa
vaiheessa, mutta toki hyvällä tuurilla kaikki on mahdollista. Pelkään kuitenkin, että on epärealistista
odottaa Suomen menevän tuleviin EM-kisoihin.

Mitä mieltä olet ulkomaalaisvahvistuksia koskevasta kiintiökeskustelusta, olisiko mahdollisilla
rajoituksilla positiivista vaikutusta suomalaisten pelaajien kehitykseen ja esiinmarssiin?

Rajoituksille on paikkansa, ja mielestäni maksimimäärä ulkomaalaisille pelaajille
aloituskokoonpanossa pitäisi olla 3-4 pelaajaa.

Minkä neuvon antaisit suomalaisille pelaajille, jotka tavoittelevat jalkapalloammattilaisuutta?

Jokaisen pitää seurata omaa polkuaan. On vaikea sanoa, milloin on hyvä aika lähteä vaikkapa
ulkomaalaisiin akatemioihin. Kaiken kaikkiaan Suomessa on liian alhainen vaatimustaso
valmennuksessa, vaatimattomistakin suorituksista palkitaan liian usein ”hyvä yritys” -huudoilla.
Venäjällä sain takuulla kuulla kunniani, jos vedin kymmenen metriä ohi. Valmennuksen vaatimustason
nostaminen on avain menestymiseen.

Artikkeli on julkaistu alun perin EOM-jalkapallolehden 6/2018 numerossa. Tilaa oma jalkapallolehtesi hintaan 37,5 €/v täältä!

Artikkeli

Veikkausliigan toimitusjohtaja näkee suuria mahdollisuuksia sarjauudistuksessa

TEKSTI Aino Kinnunen

Kevät on uusien alkujen ja muutosten aikaa. Sitä se on myös Veikkausliigassa, jossa on ryhdytty tositoimiin yleisökadon ja ilman panosta pelattavien otteluiden ehkäisemiseksi. Veikkausliiga käynnistyy tulevana keskiviikkona 3.4 uudistuneella otteluohjelmalla. Kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan mestaruus- ja haastajasarjaan. Mestaruussarjassa runkosarjan kuusi parasta joukkuetta kohtaavat toisensa kerran. Sarjan voittaja voittaa paitsi koko Veikkausliigan, niin myös paikan Mestareiden liigan karsintaan. Hopealle sijoittunut saa taas automaattisesti paikan Eurooppa-liigan karsintaan.

Yksinkertaisena pelattavassa haastajasarjassa pelaavat Veikkausliigan joukkueet sijoilta 7. – 12. Haastajasarjassa kamppaillaan paitsi Veikkausliigassa säilymisestä, niin myös haastajasarjan voitosta ja mahdollisuudesta päästä kisaamaan paikasta kansainvälisille kentille. Veikkausliigan Lopputurnaus, jossa ovat mukana joukkueet sijoilta 4. – 7, pelataan yksinkertaisina pudotuspeleinä. Voittaja selvittää tiensä kaksiosaiseen finaaliin, jossa vastaan asettuu Veikkausliigan pronssijoukkue. Panoksena on paikka Eurooppa-liigan karsinnassa.

Sarjauudistus on massiivinen ja monimutkainen muutos pelikaavioon. Kotimainen jalkapallokatsoja jää uudistusta tankatessaan pohtimaan vaikuttimia ja motiiveja sen taustalla. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa näkee jättiläismäisen sarjauudistuksen lisäävän katsojien mielenkiintoa Veikkausliigaa kohtaan aivan sarjan loppumetreille asti. Uudistuksen taustalla on Marjamaan mukaan useita syitä.

”Halutaan säilyttää sarjan jännitys ja kilpailullisuus koko kauden ajan. Yksittäisten pelien panos nousee jakautuneen sarjan vuoksi ja Veikkausliigan hopean merkitys korostuu, koska saadaan suora Eurooppa-liigan karsintapaikka.”

Harvatahtisemman ottelutahdin toivotaan taas lisäävän otteluiden pelillistä laatua. Kun edellisellä kaudella pelattiin lähes 200 ottelua, on pelien määrä nyt 167.

”Pelaajille taataan paremmat mahdollisuudet palautumiseen ja tasaisempaan ottelurytmiin. Tämä vaikuttavaa positiivisesti koko suomalaisen sarjajalkapalloilun sekä yksittäisten pelaajien ja valmennuksen kehitykseen.”

Veikkausliigasta keskustelu kääntyy usein pohdintaan paikan päälle tulevan yleisön houkuttelusta. Marjamaa näkee sarjauudistuksella olevan vaikutuksia myös tähän, kun otteluissa on enemmän panoksia jo aikaisemmassa vaiheessa kautta. Marjamaa uskoo yksittäisten pelien merkityksen kasvun herättävän yleisön mielenkiintoa, kun koko kauden ajan taistellaan sekä mestaruudesta, eurokenttäpaikoista että säilymisestä Veikkausliigassa.

”Urheilun paras puoli on se arvaamattomuus. Sitä ei voi käsikirjoittaa. Urheilu on pakko katsoa kyseisellä hetkellä.” muistuttaa Marjamaa.

Huuhkajien pirteät otteet Kansojen liigassa ja EM-karsintojen kohtalainen aloitus ovat luoneet positiivisia odotuksia maajoukkueen ympärille. Marjamaa toivookin tämän generoivan suurempaa mielenkiintoa suomalaista jalkapalloa kohtaan myös yleisesti. 

Tulevasta kaudesta ja siihen liittyvistä odotuksista kysyttäessä Marjamaa nostaa esiin käynnissä olevan Suomen Cupin ja sen tulosten tarjoaman yllätyksellisyyden.

”Suurimpien ennakkosuosikkien putoaminen laulukuoroon jo aikaisessa vaiheessa tarjoaa mielenkiintoisen maaperän myös Veikkausliigan alkua ajatellen. Uusi sarjajärjestelmä mahdollistaa seurojen välisten voimasuhteiden muutoksen sekä uudenlaisen jännittävyyden läpi kauden. Toivottavasti tämä näkyy myös kentällä, kun pelaajat antavat kaikkensa eikä pelien jälkeen jää jossiteltavaa.” Marjamaa ennakoi tulevaa.