Kolumni

Se pitkä odotus

Kymmenen kuukauden uurastus on nyt ohi. Tammikuun hikisistä hallitreeneistä, kevään
pakkasista, kesän kuumista matseista sekä lokakuun sijoitusotteluista on nyt selvitty. Katseet
siirtyvät ensi kauteen, mutta ensin on edessä se pitkä odotus.

Tämä odotusaika kauden loppumisen ja preseasonin välissä kannattaa käyttää hyödyksi. Monella
pelaajalla on tässä vaiheessa paljon mietittävää seuraavan kauden joukkueen valinnassa.
Pitäisikö pelata korkeammalla tasolla vai onko nykyisessä roolissa, joukkueessa, ja sarjassa jo
tarpeeksi haastetta? Iän ja tavoitteiden karttuessa päätökseen seuraavasta joukkueesta sarjatason-
ja roolivalintojen lisäksi vaikuttavat myös paikkakunta, valmennus, olosuhteet, kannattajat ja
tietenkin ammattijalkapallossa palkka. Kaikki nämä asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen ja
tehdä päätös, joka tuntuu oikealta.

Vaikka ensi kauden joukkue ei olisi tiedossa, voi silti alkaa valmistautua tulevaan kauteen tauon
aikana. Tärkein asia on palautua edellisestä kaudesta. Mahdolliset loukkaantumiset täytyy hoitaa
kuntoon, ja kehon pitää antaa toipua pitkästä rasituksesta. Kropan on hyvä antaa olla hetken
aikaa rauhassa ilman jalkapallon tuomia rasituksia. On myös terveellistä antaa mielen rauhoittua
edellisen kauden paineista ja odotuksista.

Kun kroppa tuntuu palautuneelta, voi alkaa suunnitella tavoitteita tauon ajaksi. Jos seuralla on
fysiikkavalmentaja, häntä kannattaa konsultoida mahdollisen harjoitusohjelman tekemisessä. On
hyvä miettiä yhdessä, mitä osa-alueita olisi hyvä kehittää asiantuntijan kanssa. Tein oman
harjoitusohjelmani edustamani seuran fysiikkavalmentajan Joni Ruuskasen sekä oman
lajinomaisen personal trainerini Ilkka Takkisen kanssa. Kehityskohdiksi valittiin pakaroitten ja
takareisien voima, syvien vatsalihasten aktivointi, alaselän vahvistaminen, lajinomainen
ylävartalon voima, puolierojen tasoittaminen sekä räjähtävä nopeus. Nämä ovat jalkapalloilijoille
yleisiä fysiikkaan liittyviä kehitysalueita. Tauko on hyvää aikaa kehittää voimaominaisuuksia,
kun ei ole pelejä, joissa täytyy olla täysin terävänä ja palautuneena.

Fyysisten ominaisuuksien rinnalla voi kehittää myös teknisiä, taktisia ja henkisiä valmiuksia.
Mieti mitkä tekniikkaan liittyvät virheet toistuivat viime kaudella useasti. Valitse muutama
tekniikan kehityskohta, johon keskityt omatoimisissa harjoituksissa. Taktisia asioita voi myös
käydä läpi, esimerkiksi katsomalla edellisen kauden pelejä videolta – mitkä tilanteet menivät
hyvin ja milloin olisi voinut sijoittua ja havainnoida tilanne paremmin ja tehdä eri ratkaisuja.
Kehitysalue, jota ehkä vähätellään, on henkinen puoli: itseluottamus, mielen ja stressin hallinta,
keskittymiskyky ja suoritusrentous. Henkisten vahvuuksien kehittäminen on samanlainen
prosessi kuin teknisten, taktisten, ja fyysisten ominaisuuksienkin harjoittelu ja se vaatii aikaa.
Itse olen kuunnellut jo kuuden vuoden ajan Iira Riihilahden rentoutumisäänitteitä, jotka tehtiin
kun hän oli henkinen valmentajani HJK:ssa.

Pointtini on se, että käytä pelitauko itsesi kehittämiseen fyysisesti, teknisesti, taktisesti ja
henkisesti, jotta voit lähteä uuteen kauteen tammikuussa monipuolisempana pelaajana.

ALEKSI PAHKASALO

Kirjoittaja on ammattijalkapalloilija, joka pelaa ensi kaudella KTP:n riveissä Ykkösessä.