Artikkeli

Stockport County FC – sinivalkoisten siipien havinaa

Lähijuna kuljettaa 20 minuutissa Manchesterin ydinkeskustasta suomalaisen jalkapallohistorian kannalta yhteen mielenkiintoisimmista paikoista. Stockport County FC:n 10852 henkeä vetävä kotistadion Edgeley Park tulee kuin vahingossa eteen kulman takaa kohdetta lähestyessä, ja sinivalkoiset värit luovat heti lämpimän mielleyhtymän kotimaiseen jalkapalloon. Pian selviää myös, että suomalaiset pelaajat ovat jättäneet seuraan pysyvän jäljen. 

Teksti: Tero Karinti

Kuvat: Juha Tamminen, Stockport County FC

 

Suur-Manchesterin alueella sijaitsevan Stockport County Football Clubin kulta-ajat ovat jo kaukana menneisyydessä, mutta osittain jo pahastikin rapistuneen Edgeley Parkin käytävillä voi silti yhä aistia - erityisesti suomalaisittain - historiallisten aikojen muistoja. Stadionin pubin ja seuran johtokunnan kokoushuoneen seinillä komeilevat suomalaispelaajien kuvat muistuttavat yhä ajoista, jolloin sumuisilla saarilla pelasi useita suomalaisia samaan aikaan. Ne ovat samalla muistutus ajoista jolloin seura eli yli varojensa, ja joihin ei todennäköisesti ole koskaan paluuta.

Vuonna 1883 Heaton Norris Rovers-nimellä perustettu seura on toiminut ponnahduslautana myös monille nykyistä brittijalkapalloa seuraaville lajifanaatikoille. Nykyiset valioliigapelaajat kuten Fraser Forster (Southampton), Wayne Hennessey (Crystal Palace) ja Ashley Williams (Everton) ovat edustaneet Stockportin kaupungin ylpeyttä. 

Parhaimmillaan Stockport pelasi vuosituhannen vaihteen ympärillä 1. divisioonassa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Championship ja on Englannin liigajalkapallon toiseksi korkein sarjataso. Sittemmin turbulenssi niin joukkueen kuin seuran omistuspohjan osalta on ajanut seuran aina vain alemmas sarjapyramidissa. Nykyisin seura pelaa maan kuudenneksi korkeimmalla sarjatasolla National League Northissa. Seuralla on silti edelleen vakiintunut kannattajakuntansa joka kansoittaa Edgeley Parkin kotiottelut noin 3400 katsojan keskiarvolla. Tämä tarjoaa niin kouliintuneille sotaratsuille kuin nuorille tulevaisuuden lupauksille kohtuullisen ison yleisön tuen ja toisaalta myös odotusarvon suorituksille. 

Seuran olemassaolo on vuosien varrella ollut monesti vaakalaudalla, mutta nykyisin tilanne on vakiintunut ja seura hakee paluuta liigastatukseen viiden vuoden aikajänteellä. 

”Nousua takaisin liigaseuraksi haetaan maltillisesti niin sanotulla community club -mallilla, jossa seuran ydin on yhteisöllisyydessä ja junioritoiminnan vahvistamisessa, eikä seurassa haaveillakaan pikavoitoista tai äkkirikastuneiden sijoittajien puntapinoista. Erityisesti viimeiset neljä vuotta ovat olleet uudelleenrakentamisen aikaa. Haluamme rakentaa uudelleen yhteyden seuran ja fanien välillä ja rakentaa junioripolkua, joka johtaa aina omaan edustusjoukkueeseen saakka”, seuran markkinointivastaava Simon Dawson kertoo.

Puoliammattilaisstatuksella toimiva seura nojaa edustusjoukkueessa enimmäkseen nuoriin pelaajiin lähialueilta, ja treenaa 2-3 kertaa viikossa. Parhaimmillaan pelaajille maksetaan sarjataso huomioiden silti edelleen suomalaisittainkin kilpailukykyisiä palkkoja, 500-800 puntaa viikossa.

 

Suomalaiset maajoukkuepelaajat seuran ylpeyden aihe

Stockportin värejä suomalaisista ovat kantaneet Shefki Kuqi (kaudella 2001-2002), Jarkko Wiss (2000-2001) ja Petri Helin (2001-2002). Suomalaispelaajien invaasiota seurassa selittää seuran silloinen pohjoismaiden pelaajatarkkailija Bobby Bennett, joka tunsi hyvin Stockportin managerin Andy Kilnerin. Kilnerillä itsellään oli takana pelaajauraa myös Ruotsissa ja yhteys pohjoismaiseen jalkapalloiluun oli säilynyt edelleen. 

Suomalaisten pelaajien arvostuksesta ja statuksesta seurassa kertoo johtoportaan kokoushuoneen seinällä roikkuvat maajoukkuekuvat sekä myös seuran työntekijöiden vilpitön ihastus heidän muistellessaan suomalaisia pelaajia.

”Stockportissa ei ole ollut juurikaan maajoukkuetason pelaajia. Kun hankimme Shefkin ja myöhemmin Jarkon ja Petrin olivat fanimme ihmeissään ja samaan aikaan ylpeitä”, kertoo suomalaisten aikakaudella seurassa markkinointijohtajana työskennellyt Steve Bellis. 

Paitsi maajoukkuestatukseltaan ovat pelaajat jääneet niin seuraväen kuin fanien mieleen myös persooniltaan. Erityisesti Kuqista ja Wissistä on jäänyt elämään monia tarinoita seuran värikkääseen historiaan. Helinin ajanjakso ja pelit seurassa jäivät vähiin ja tästä syystä hän ei ole myöskään samalla tavalla iskostunut seuraväen tai kannattajien mieliin.

Wiss tuli hillityn esiintymisensä lisäksi tunnetuksi myös periksiantamattomasta pelityylistään ja pelasikin itsensä perienglantilaisella kovuudellaan kannattajien sydämiin vain yhden kauden aikana. 

”Jarkko puhui aina hyvin hillitysti ja hiljaa, ja hän saikin seuran sisällä lempinimen ”Kuiskaaja”. Hän ei tiedä sitä itse, joten älä kerro sitä Jarkolle, Bellis nauraa. ”Pelityylin lisäksi suomalaiset pelaajat olivat loistavia lähettiläitä seurallemme. He olivat suomalaisen koulutusjärjestelmän ansiosta sivistyneitä, kielitaitoisia ja aina kohteliaita. Heidät pystyi laittamaan mihin vain yhteistyökumppanin tilaisuuteen tai koulutapahtumaan ja aina tiesi, että he hoitavat homman fiksusti”, Bellis jatkaa.

Shefki Kuqi on aiheuttanut laineita suomalaisessa jalkapallossa peliuransa jälkeen, eikä mies jättänyt ketään kylmäksi myöskään Stockportin aikoinaan. Tulisieluinen ja määrätietoinen Kuqi pelasi itsensä nopeasti kannattajien suosikiksi, mutta valmentajavaihdoksen jälkeen nähtiin myös toinen, ikävämpi puoli Kuqista.

”Shefkin seuraan hankkinut valmentaja toimi myös hänen managerinaan ja Shefki asui hänen luonaan. Aluksi kaikki sujui hienosti ja Shefkistä tulikin hyvin nopeasti yksi suosituimmista pelaajista sekä pukukopissa että fanien keskuudessa. Sitten kun manageri vaihtui, Shefki käytännössä kieltäytyi pelaamasta. Hän keksi niin uskomattomia selityksiä loukkaantumisille, että yhdessä pelissä kuulutimme hänen olevan sivussa nyrjähtäneen sukan vuoksi. Sen jälkeen välttelin häntä stadionin käytävillä pari päivää”, Steve Bellis nauraen toteaa.

Kuqi edusti englantilaisille tyypillistä hyökkääjäihannetta: vahva, työteliäs ja röyhkeä. Samoja ominaisuuksia arvostetaan englantilaisessa alasarjajalkapallossa edelleen, vaikka valmennuksellinen taso ja pelaajatyypit erityisesti huippusarjoissa ovatkin kehittyneet. Samaan aikaan kun suurten seurojen akatemioista ja ylemmiltä sarjatasoilta valuu myös liigan ulkopuolelle entistä taitavampia hyökkääjiä ovat entisaikojen ”power forwardeja” muistuttavat pelaajat kannattajien ihailun kohteita. Kuqi edusti oman lyhyen aikakautensa Stockportissa juuri tällaista pelaajaihannetta.

 

Bournemouthin vanavedessä takaisin liigaan?

Katsoessa ympärilleen Edgeley Parkin fasiliteeteissa on selvää, että Stockport seurana vaatii suuria investointeja noustakseen takaisin edes League One -tasolle, joka on Simon Dawsonin mukaan realistinen katto seuran ambitioille. Tunnelmallinen mutta rapistunut stadion, karsittu juniorituotanto ja Manchesterin alueen suurseurojen vetovoima junioripelaajien osalta vaikeuttavat seuran uutta tulemista. 

Talousvaikeudet ja resurssien väheneminen vaikuttavat myös pelaajatarkkailuun. Seurassa ei ole aikoihin nähty kulta-aikojen tapaan portugalilaisia tai suomalaisia pelaajia, koska nykyään seuralla on varaa tehdä skouttausta vain noin tunnin ajomatkan päähän Stockportista. 

Englantilaisen jalkapallon sielunmaisema on muuttunut erityisesti ulkomaisten sijoittajien mukaantulon myötä, ja seurat ovat jakaantuneet karkeasti jakaen rikkaisiin ja köyhiin. 

Tunnelma Stockport County FC:ssa ei ole kuitenkaan toivoton, pikemminkin realistinen. Seurassa halutaan tarjota ihmisille huippujalkapallosta puuttuvaa yhteisöllisyyttä ja tuoda pelaajat ja kannattajat taas lähemmäksi toisiaan. 

”Meille tulee yhä enemmän sekä katsojiksi että yhteistyökumppaneiksi ihmisiä, jotka ovat olleet Manchester Cityn tai Unitedin kannattajia. Heidät on yksinkertaisesti joko hinnoiteltu ulos kannattajuudesta tai he ovat muuten kyllästyneet siihen, että peleissä vieressä saattaa istua eri globaali jalkapalloturisti joka kerta. Meillä he pääsevät jälleen osaksi jalkapallokulttuuria puhtaimmillaan, ja siinä piilee tulevaisuuden voimavaramme”, Simon Dawson sanoo.

Vaikka seuran edustajat ovatkin silminnähden varovaisia seuran tulevaisuuden tavoitteita ja kunnianhimoa hahmoteltaessa antaa erään eteläenglantilaisen rannikkokaupungin esimerkki varovaista toivonkipinää myös Stockport Countyn hiljaisille päiväunille. 

Valioliigassa nykyisin pelaava AFC Bournemouth oli vaarassa menettää liigastatuksensa kauden 2008-09 päätteeksi. Kauden toiseksi viimeinen ottelu kuitenkin varmisti liigastatuksen. Kuusi vuotta myöhemmin kauden 2014-2015 päätteeksi Bournemouthissa juhlittiin satumaista nousua Valioliigaan. 

Vaikka Stockportissa ei haaveillakaan Valioliigasta tunnistavat seuraihmiset yhteneväisyydet seurojen välillä ja niiden suomat mahdollisuudet. Molemmilla seuroilla on noin 11 000 henkeä vetävät vanhat stadionit (Bournemouth on vahvistanut rakentavansa uuden, noin 25 000 hengen stadionin lähivuosina) ja suurin piirtein samanlainen asukasmäärä vaikutusalueellaan. Myös AFC Bournemouthin taloudellinen tilanne oli erittäin haastava uusien omistajien astuessa ruoriin kauden 2009-2010 alla.  Stockportissa uskotaankin, että seuran sijainti Manchesterin talousalueella voisi kiinnostaa myös ulkomaisia sijoittajia, jotka ovat ostaneet seuroja myös alemmiltakin sarjatasoilta. Seurassa toivotaan ratkaisun uuteen nousuun löytyvän kuitenkin ensisijaisesti uudelleen löydetystä yhteisöllisyydestä ja paikallisilta sijoittajatahoilta.

Nousu League Two -tasolle toisi myös jalkapalloliiton taholta lisää pelimerkkejä toiminnan kehittämiseen. Nousu liigaan takaa seuran mukaan välittömästi 1,4 miljoonaa lisätuloja liiton taholta. Tämä antaa kuvaa siitä mittakaavaerosta, mikä suomalaisen ja brittiläisen jalkapalloilun välillä vallitsee. Englannin neljännen sarjatason seuran saama vuosittainen tuki liitolta vastaa useimman suomalaisen Veikkausliigaseuran vuosittaista edustusjoukkueen budjettia.

 

Suomalaisille olisi kysyntää myös valokeilan ulkopuolella

Suomalaispelaajia muistellaan edelleen suurella lämmöllä Stockportissa. Pubeissa erityisesti Wissin ja Kuqin nimet ja edesottamukset muistetaan vanhempien fanien keskuudessa pysyvästi.

Suomalaispelaajille ja heidän edustamilleen luontaisille vahvuuksille – koulutustaso, kaksikielisyys, nöyryys – olisi Bellisin mukaan käyttöä myös nykypäivänä.

”Ottaisimme mieluusti suomalaisia pelaajia rinkiimme, jos oikeanlainen pelaaja tulisi vastaan. Managerimme suosii nuorehkoja pelaajia, joten antaisimme varmasti hyvän näyttöpaikan myös suomalaisille nouseville lupauksille. Esimerkiksi Jamie Vardyn (Leicester) ja Michail Antonion (West Ham) nousu liigan ulkopuolelta Valioliigaan ja aina maajoukkueeseen saakka kertovat, että täältä on mahdollista päästä eteenpäin parempiin sarjoihin ja joukkueisiin”, Bellis analysoi. 

Näemmekö Stockportin sinivalkoisessa kotiasussa vielä jokin päivä suomalaispelaajan? Se jää nähtäväksi, mutta suomalaispelaajien jättämä perintö, Edgeley Park intohimoisine kannattajineen ja Stockport County FC:n uusi nousu tarjoaa kyllä siihen oivan mahdollisuuden.

Omin sanoin: Jarkko Wiss

”Stockportissa pelaaminen toteutti pikkupojasta asti olleen haaveen isossa jalkapallomaassa ja -sarjassa pelaamisesta. Tuossa vaiheessa myös esimerkiksi Huddersfield oli yksi vaihtoehto, mutta sinne olisi pitänyt lähteä testileirille. Niinpä nopeasti sujuneiden neuvotteluiden päätteeksi päädyin valitsemaan Stockportin.

Seuran fasiliteetit olivat jo tuolloin osittain rajalliset ja vanhanaikaiset moniin muihin sarjatason suurseuroihin verrattuna, mutta työläislähtöinen ja lämminhenkinen ilmapiiri teki vaikutuksen. Futiskulttuuri maassa ja kaupungissa oli totta kai loistava muutenkin perusbrittiläiseen tapaan. Taktisesti ja valmennuksellisesti siirto Englantiin oli ehkä askel taaksepäin verrattuna Norjaan, pelitapa Stockportissa oli hyvin suoraviivainen ja valtaviin juoksumääriin ja kaksinkamppailuihin perustuvaa.

Kausi Stockportissa sujui henkilökohtaisesti hyvin ja tein muistaakseni neljässä perättäisessä pelissä maalinkin yhdessä vaiheessa. Kauden aikana huomasi silti, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan talouspuolella. Avainpelaajia myytiin, mutta tuottoja ei investoitu takaisin joukkueeseen. Tilalle tuli käytännössä vain ilmaisia siirtoja alemmista sarjoista tai lainapelaajia. Ehkäpä rahat menivät sitten tuolloisen seuran puheenjohtajan liiveihin, kuka tietää!”

 

Artikkeli on julkaistu alunperin EOM-jalkapallolehden elokuun 4/2018 printtiversiossa. Haluatko sinäkin lukea mielenkiintoiset jutut ensimmäisenä? Tilaa EOM-jalkapallolehden vuosikerta hintaan 37,5 €/v täältä!