Artikkeli

Upea ura päätökseen

TEKSTI Mikko Rahja

KUVAT Juha Tamminen

Hienon uran ulkomailla ja Suomen maajoukkueessa tehnyt Markus Heikkinen, 40, lopettaa pelaajauransa tähän kauteen. Heikkinen pelasi ulkomailla yhteensä 11 vuotta ja edusti Suomen maajoukkuetta 61 maaottelussa. Päätöksen uran lopettamisesta Heikkinen teki jo viime syksynä.

“Minulla on ollut aikaa makustella tätä päätöstä. Harkitsen suhteellisen tarkkaan asioita ennen kuin päätän, joten harvoin on tullut pyörrettyä päätöksiä.”

Heikkinen on syntynyt Ruotsissa, johon vanhemmat muuttivat työn perässä 1970-luvulla. Suomeen Heikkisten perhe muutti takaisin vuonna 1984. Paikkakunnaksi valikoitui Salo, josta perheen isä sai työpaikan. Salossa alkoi myös Heikkisen pelaajaura.

“Ruotsissa oli tullut jo potkittua palloa, mutta Salossa aloitin pelaamisen joukkueessa 9-vuotiaana. Nykyisin ajateltuna se on tosi myöhään.”

Heikkisten perhe asui Salossa viisi vuotta ennen kuin osoite vaihtui Jyväskylään.

“Lapsena ja nuorena pelipaikkani oli hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joskus jopa hyökkääjä. Pelasin samaan aikaan myös jääkiekkoa, mutta Jyväskylässä lopetin sen, koska täytyi valita, kumpaan lajiin panostaa tosissaan.”

Vaikka Heikkisten perhe muutti paljon, isän ja äidin  pohjoissuomalaiset juuret eivät unohtuneet.

“Isä on kotoisin Oulusta ja äiti Pudasjärveltä. Lomat vietettiin aina molemmilla paikkakunnilla. Oulu ja Pohjois-Suomi ovat siis olleet minulle tärkeitä lapsuudesta asti.”

Ouluhallista tuli kakkoskoti

Jyväskylässä vietetyn kolmen vuoden jälkeen perhe jakaantui vuonna 1992, jolloin Heikkisen vanhemmat erosivat.

“Äiti halusi takaisin pohjoiseen, joten muutettiin veljen kanssa Ouluun. Oli hienoa muuttaa tänne, koska täällä oli Ouluhalli. Se oli ensimmäinen kerta, kun pystyin treenaamaan myös talvella hyvissä olosuhteissa. Ouluhallista tuli minulle nopeasti kakkoskoti.”

Oulussa Heikkinen jatkoi uraansa ensin OLS:ssa, mutta siirtyi nopeasti OTP:n riveihin.

“Vuonna 1995 voitettiin OTP:n B-junioreissa Suomen mestaruus. Se on vieläkin harvinainen juttu oululaisessa jalkapallossa. Tuntui hienolta voittaa ensimmäinen mestaruus. Saattaa kuulostaa hauskalta, mutta se on yksi uran hienoimmista jutuista.”

B-junioreista tie vei suoraan Ykköseen nousijajoukkue OPS:n riveihin.

“Se oli hienoa aikaa siinä mielessä, että edellisellä kaudella oli pelannut B-junioreissa ja yhtäkkiä sai pelata isot minuutit miesten Ykkösessä.”

Heliskoski nosti maajoukkueympyröihin

Samaan aikaan Heikkinen kolkutteli myös maajoukkueen portteja. Silloinen U18-maajoukkueen valmentaja Jyrki “Jyrä” Heliskoski lähetti Heikkiselle kutsun liittyä maajoukkue-ehdokkaiden leirille.

“Pelattiin kahdella joukkueella vastakkain. En päässyt pelaamaan ottelussa minuuttiakaan. Olin aivan ihmeissäni, että miten tässä mitään näyttöjä annetaan, kun en edes pääse kentälle. Keljutti tosi pahasti, koska olin tullut turhan takia Oulusta Hämeenlinnaan asti. Jyrä tuli kuitenkin pelin jälkeen sanomaan, että elä sinä poika liikoja murehdi, sillä ainoat varmat lähtijät seuraavalle maajoukkuereissulle ollaan sinä ja minä. Siinä jäin suu auki miettimään, että miten tässä näin kävi.”

”Siinä jäin suu auki miettimään, että miten tässä näin kävi.”

Heliskoski oli sanojensa mittainen mies – kutsu kolahti Heikkisen postilaatikkoon. Heikkinen pääsi pelaamaan myöhemmin samana syksynä muun muassa Michael Owenin edustamaa Englantia vastaan. Heikkisen otteet Ykkösessä ja maajoukkueessa noteerattiin myös Veikkausliigassa. Juha Malinen halusi miehen Turkuun.

“Malinen soitteli sitten syksyllä. Samaan aikaan Jaro ja JJK olivat myös kiinnostuneita. TPS oli kuitenkin ykkösvaihtoehto, joten suuntasin Turkuun. Heti paikan päälle mennessäni minusta alettiin tekemään vasenta pakkia”, Heikkinen naurahtaa.

Lopulta pelipaikaksi vakiintui oikean laitapuolustajan tontti, joka oli tuttu maajoukkuepeleistä. Päävalmentaja Malinen siirtyi kauden jälkeen MyPaan, johon vei myös Heikkisen tie. Kaksi vuotta Myllykoskella oli Heikkisen sanojen mukaan hienoa aikaa, mutta päätöksen seuraavasta pysäkistä mies oli jo tehnyt.

“Olin päättänyt, että seuraavaksi haluan Helsinkiin. Jokereitten kanssa väännettiin sopimuksesta pitkään, mutta yhtäkkiä Jyrki Heliskoski tuli taas kuvioihin. Jyrä soitti ja kertoi, että hänestä tulee HJK:n päävalmentaja ja kysyi haluanko tulla pelaamaan Helsinkiin.”

“Seuraavaksi soitti Olli-Pekka Lyytikäinen ja tokaisi, että sulle pitäisi kuulemma jotakin sopimusta tarjota. Ei ymmärtänyt miksi, koska heillä oli jo tarpeeksi hyviä toppareita joukkueessa. Lopuksi hän jätti tarjouksen ja antoi vaihtoehdon, ota tai jätä.”

Ulkomaat kutsuvat

Viimeistään HJK:ssa Heikkinen nousi Veikkausliigan eliittiin. Pelipaikaksi vakiintui topparin ja keskikentän pohjapelaajan paikka. Hiljalleen myös ulkomaalaisten seurojen kiinnostus suomalaispelaajaa kohtaan alkoi nousta.

“Malmö oli kiinnostunut vuonna 2001, mutta se ei lopulta johtanut mihinkään. Syksyllä 2002 oli kiinnostusta Norjasta ja Englannista. Portsmouthin edustajat tulivat Suomeen vierailulle, jonka aikana sitten tavattiin ja keskusteltiin.”

Heikkinen siirtyi ulkomaille kauden 2002 jälkeen. Hän sai solmittua Portsmouthin kanssa kevätkauden mittaisen sopimuksen. Seura oli tuolloin nousemassa 1. divisoonasta Valioliigaan.

“Portsmouth oli hyvä kokemus, koska sen myötä kaikki turhat haihattelut karisivat pois. Sain kokea, mitä se arki oikeasti oli siellä. Vaikka en pelannut kuin kahdessa pelissä, huomasin pärjääväni korkeammalla tasolla.”

Englannista Heikkinen jatkoi Skotlannin Valioliigaan Aberdeeniin, jossa hän nousi ensimmäistä kertaa johtavaan rooliin myös ulkomailla.

“Joukkueessa oli ensimmäisellä kaudella paljon loukkaantumisia, jonka vuoksi pelimme sujuivat huonosti. Fanit olivat raivoissaan. Toisella kaudella kaikki muuttui ja pelasimme todella hyvin. Samat fanit, jotka buuasivat ja vihelsivät meille edellisellä kaudella antoivat nyt standing ovationit kauden päätteeksi. Itselleni Skotlannissa onnistuminen oli iso juttu.”

Ura sai jatkoa Britteinsaarilla ja paluu nimeä vaihtaneeseen Mestaruussarjaan tuli ajankohtaiseksi. Joukkueeksi valikoitui sarjanousija Luton Town.

“Englantilaisella mittapuulla mitattuna Luton yritti pelata jalkapalloa. Kotipeleissä pelattiin hyökkäävää futista, joka kyllä kostautui ajoittain. Meillä oli ensimmäisellä kaudella hyvä joukkue, mutta ei laisinkaan leveyttä. Syksy mentiin kuuden joukossa, lopulta sijoituttiin sarjassa kymmenenneksi. Ennen toisen kauden alkua pelaajia myytiin ja korvaajat hankittiin alasarjoista. Joukkueen taso laski ja näin kausi päättyi tippumiseen.”

 

Aika mennä eteenpäin

Tie Britteinsaarilla oli tullut päätökseen, mutta mihin matka jatkuisi, oli vielä auki.

“Tuli ihan hyviä tarjouksia isoilta seuroilta Championshipista, mutta halusin kokeilla jotakin uutta. Agentti soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut siirtymään Itävaltaan. Ensimmäinen ajatus oli, että ei todellakaan kiinnosta.”

 

Heikkinen vaimoineen päätti silti lähteä tutustumaan seuraan ja kaupunkiin.

“Mentiin käymään Wienissä ja tutustuttiin pari päivää. Rahallisesti se ei ollut mikään älytön tarjous. Jos olisin rahan perässä juossut, olisi kannattanut jäädä Englantiin. Minulle tuli ihmeellisellä tavalla hyvä tunne seurasta ja koko paikasta, vaikka olen itse jättänyt tunneasiat aina vähän sivummalle.”

Lopulta seurassa vierähti kuusi vuotta. Heikkiselle jäi Itävallasta hyvät muistot, kuten ensimmäisellä kaudella voitettu mestaruus, Aston Villaa vastaan pelatut europelit ja Eurooppa-liigan lohkovaiheen pelit.

“Se oli upea kokemus. Meillä oli kasassa hyvä joukkue ja ajateltiin, että kyllähän tässä vielä mestaruuksia otetaan. Monta kertaa se oli lähellä, mutta eipä sitten enää voitettu. Europeleistä jäi päällimmäisenä mieleen kohtaamiset Aston Villaa vastaan peräkkäisinä vuosina 2009 ja 2010. Voitimme kumpanakin vuonna meitä huomattavasti suuremman Valioliigassa pelaavan seuran ja etenimme Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Erityisesti jäi mieleen 2010 vieraspeli, johon matkasi Wienistä yli 8000 fania”, muistelee Heikkinen.

“Viihdyttiin perheen kanssa Rapissa ja Wienissä todella hyvin. Kaikki kolme poikaamme myös syntyivät tällä reissulla.”

Heikkisellä oli Rapid Wienin viimeisenä kautena ikää jo 35 vuotta, mutta polte jatkaa ulkomailla oli kova. Syksyllä 2013 Heikkiselle aukeni vielä mahdollisuus nähdä Norjan pääsarja, kun IK Start tarjosi sopimusta. Start jäikin Heikkisen uran viimeiseksi ulkomaan seuraksi.

Tärkeä palanen Hodgsonin joukoissa

Markus Heikkinen debytoi maajoukkueessa vuonna 2002 Antti Muurisen päävalmentaja-aikana. Tuolloin joukkueessa oli todella kova kilpailu keskikentän pelipaikoista ja paljon pelaajia Euroopan huippusarjoissa.

“Muurisella oli hyväksi koettu ryhmä, jota hän ei muuttanut. Olihan siinä kovan luokan pelaajia keskikentällä, joten ymmärrän miksi en murtautunut avauksen pelaajaksi hänen aikanaan.”

Jälleen oli Jyrki Heliskosken aika astua kuvioihin. Muurisen saatua potkut luotsasi Heliskoski karsinnat loppuun.

“Jyrä sanoi, että nyt saat mahdollisuuden näyttää. Se on nyt susta itsestä kiinni. Hodgson oli jo näitä pelejä tarkkailemassa.”

Roy Hodgsonin alaisuudessa vastuuta alkoi tulemaan. Lisäksi maajoukkueella oli menossa hyvät karsinnat kohti vuoden 2008 EM-kisoja.

“Eihän meillä mikään helppo lohko ollut, eikä siitä kukaan ajatellut heittämällä mennä kisoihin. Välillä tuntui, että ei meillä ole mitään saumaa, kun hävittiin esimerkiksi Azerbaidzhania vastaan vieraissa. Ristiin pelaamisten ja tärkeiden voittojen ansiosta huomattiin yhtäkkiä, että kaikki ovat auki ennen viimeistä vieraspeliä Portugalia vastaan.”

Ratkaiseva ottelu päättyi lopputulokseen 0–0 ja Suomen unelma arvokisapaikasta oli jälleen murskana.

“Sellaista pukukoppitunnelmaa ei kyllä unohda koskaan”, toteaa Heikkinen lyhyesti.

”Sellaista pukukoppitunnelmaa ei kyllä unohda koskaan.”

Markus Heikkisen ura maajoukkueessa päättyi syyskuussa 2011. Hän oli maajoukkueen avainpelaajia lopulta kolmissa arvokisakarsinnoissa.

Paluu Suomeen

Kaudeksi 2014 oli aika palata Suomeen ja HJK:hon. Kausi 2014 oli suuri menestys HJK:lle. Kotimaassa irtosi Suomen mestaruus, Suomen Cupin mestaruus ja vielä kaiken kruununa paikka Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Ratkaiseva ottelupari oli Heikkisen vanhaa seuraa Rapid Wienia vastaan.

“Olihan se hankala ottelu käsitellä. Olin kuitenkin niin kauan pelannut siellä. Yhtäkkiä piti pelata heitä vastaan, joten oli siinä ristiriitaiset tunteet. Tottakai se oli lopulta hienoa päästä HJK:n kanssa pelaamaan Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.”

HJK:ssa vietetyn kahden kauden jälkeen Heikkisen oli aika palata kotiin. Hän siirtyi AC Ouluun kaudeksi 2016. Lopulta seurassa kului kolme kautta Ykköstä tahkoten.

“Pitkästä aikaa omalla urallani pelaan jalkapalloa yhteisön vuoksi. Jalkapallon pelaaminen ja treenaaminen tuntuu vielä mukavalta. Jos ei tuntuisi, olisin lopettanut jo paljon aikaisemmin.”

“Tiesin aina päättäväni urani Oulussa. Oulu on minulle ainoa kaupunki, joka on pysynyt elämässäni niin kauan kuin muistan.”

Vaikka AC Oulun sarjanousua Veikkausliigaan ei ainakaan vielä ole tullut, silti kaupungissa on paljon iloista pöhinää jalkapallon ympärillä.

“AC Oulun taustoissa tapahtuu koko ajan positiivisia asioita ja seuraa pystytään nyt kehittämään. Junioriseuroissa on paljon innokkaita tyttöjä ja poikia, joten siinä mielessä oululaisen jalkapallon tulevaisuus näyttää hyvältä”, toteaa Heikkinen.

Ura jatkuu taustajoukoissa

Markus Heikkistä on pidetty aliarvostettuna pelaajana, joka ei välttämättä ole saanut ansaitsemaansa huomiota. Heikkisen omasta mielestä hänellä ei ole ollut aina se näyttävin pelityyli, mutta hän mittaakin arvostuksen muilla mittareilla.

“Uran alkuvaiheessa päätin, etten tuhlaa aikaa ja energiaa median kirjoituksiin, koska totuus ei löydy sieltä. Se löytyy sieltä kuinka paljon lähes kaikki valmentajani ovat peluuttaneet minua eri joukkueissa. Pelityylini ei ole näyttävin. Monet valmentajat ovat jälkeenpäin antaneet ymmärtää, että he saivat paremman pelaajan kuin alun perin olivat ajatelleet.”

Mittava ura ulkomailla ei ole itsestäänselvyys suomalaiselle jalkapalloilijalle.

“Ensin jahtasin lapsuuden unelmia, sitten nuoruuden tavoitteita ja lopulta jalkapallosta tuli ammatti. Olen tehnyt todella paljon töitä urani eteen.”

Huuhkajat eivät kisoihin päässeet Heikkisen maajoukkueuran aikana, mutta tästäkin asiasta hän ajattelee positiivisesti.

“Se tulee olemaan huikea hetki, kun Suomi pääsee arvokisoihin. Kyllähän se vääjäämättä jossain välissä tapahtuu. Silloin lähdetään isolla remmillä katsomaan kisoja paikan päälle”, Heikkinen sanoo hymyillen.

Vaikka Heikkisen peliura päättyy tähän kauteen, jalkapallo ei ole katoamassa hänen elämästään mihinkään. Heikkinen jatkaa AC Oulun urheilutoimenjohtajana ja siirtyy samalla osaksi OLS:n edustusjoukkueen sekä B-juniorien valmennustiimejä.

“Tavoitteena on pysyä Oulussa, näin olen mennyt kotona lupaamaan”, naurahtaa Heikkinen.