Artikkeli

Case Lehkosuo: voittamisen mahdottomuus

10.10.2018 koitti odotettu päivä suomalaisessa jalkapalloilussa. Suomen kiistatta suurin jalkapalloseura HJK julkisti joukon sopimusuutisia, ja mukana oli myös Mika Lehkosuon sopimuksen jatkuminen vuoden mittaisena. Jälkimmäistä päätöstä, tai pikemminkin mahdollisia vaihtoehtoja sille, oli odotettu jo hetkisen aikaa.

Otetaan ensin pieni ajatusleikki. Jos suomalaisen liike-elämän suurimman toimijan toimitusjohtajan pestin jatkuvuudesta olisi spekuloitu pitkään, niin olisiko pestin jatkuminen oma uutisensa? Takuulla olisi. Upotettaisiinko kyseinen uutinen osaksi yleisempää uutisointia organisaation nimityksistä? Ei takuulla. Jatkosta olisi annettu selkeä yksilöllinen viesti markkinoille: tähän mieheen me luotamme jatkossakin, luottakaa Tekin.

Vanhaa sanontaa vapaasti lainaten, asiat ovat sitä miltä ne näyttävät.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että HJK turvautui turvalliseen vaihtoehtoon jatkaessaan Lehkosuon sopimusta. Kantautuneiden huhujen mukaan seura oli kiinnostunut neuvottelemaan myös Simo Valakarin kanssa, ulkomaisten vaihtoehtojen lisäksi. Se on luonnollista, sillä organisaation tulee olla jatkuvasti etsimässä parhaita mahdollisia talentteja omiin riveihinsä. Jatkaminen tutussa komennossa ei kuitenkaan saa olla mikään kompromissi, vaan sen tulee olla tietoinen valinta.

Jatko Lehkosuon kanssa ei ole mikään huono ratkaisu, mutta tapa jolla se tuotiin julkisuuteen, kertoo paljon Klubia vaivaavasta epätietoisuudesta ja mahdollisesta henkisestä välitilasta. Vuoden jatkosopimus ei viesti minkäänlaisesta pitkäjänteisestä strategisesta jatkumosta, eikä vaatimaton uutisointi myöskään anna kuvaa varauksemattomasta luottamuksesta päävalmentajaa kohtaan.

HJK on juhlinut Lehkosuon aikakaudella kolmea Veikkausliigan mestaruutta. (Kuva: Juha Tamminen)

Lehkosuon epäkiitollinen tilanne

Mika Lehkosuo on epäkiitollisessa tilanteessa ja uransa kannalta eräänlaisessa tienhaarassa. Viiden vuoden aikana hän on hankkinut Klubille kolme Veikkausliigan mestaruutta, yhden hopean, yhden pronssin ja kaksi Suomen Cupin voittoa. Lisäksi plakkarissa on erittäin kova Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen pääsy kaudelta 2014-2015.

Kaikesta menestyksestä huolimatta hänen aikakauttaan pidetään jonkinlaisena antikliimaksina. Paljon enemmän olisi pitänyt saavuttaa, sanotaan. Kysymys kuuluu kuitenkin, että kuinka paljon on tarpeeksi?

Suomalaisen jalkapallokannattajan maailmankuva on kapea, jos uskotaan Klubin ympärillä vellovaa keskustelua. Lehkosuohon kohdistuva kritiikki painottuu erityisesti heikkoon europelimenestykseen. Totta, tulokset kuluneen kauden peleissä olivat erityisen heikkoja. Sitä ei käy kiistäminen. Kysymys kuuluu kuitenkin, että olisiko nykyisellä materiaalilla joku toinen valmentaja loihtinut HJK:n yhtään sen pidemmälle? Miksi juuri Lehkosuo saa kovimman kritiikin huonoista esityksistä, eivätkä kentällä aneemisesti esiintyneet pelaajat?

Jotain perspektiiviä antaa se, että 19-vuotiaan Eero Hyökyvirran ura loppui siihen näkymään, että vastassa olleen bulgarialaisen joukkueen pelaajat olivat huomattavasti edistyneempiä. Bulgarialaisen joukkueen pelaajat. Kuinka monta Euroopan huipulla pelaavaa bulgarialaista joukkuetta tunnet?

Otetaan taas vertailu yrityselämään (sillä sitä jalkapallokin nykyään on, liiketoimintaa). Jos suomalainen kahvilaketju onnistuisi pääsemään markkinajohtajuuteen kotimaassa, niin odotettaisiinko sen johtajalta Euroopan markkinoiden valloitusta, kotimaan liiketoimintaan soveltuvalla budjetilla ja henkilöstön osaamisella? Ei. Miksi olemme siis niin sokeita, että odotamme tällaista saavutusta jalkapallossa, joka tänä päivänä on juurikin erittäin suurta liiketoimintaa? Rakkaus ja urheilu toden totta tekevät sokeiksi.

Tästä päästään otsikon toteamukseen. Mika Lehkosuon intohimoa itsensä ja pelin kehittämiseen ei voida kiistää. Hän on valmentajana kuitenkin tilanteessa jossa hän ei voi voittaa. Tuotuaan juuri mestaruuden kotiin on hän silti kannattajien hampaissa. Hän on kuin yritysjohtaja, joka markkinajohtajuuden saavutettuaan saisi kuulla että ihan ok, mutta Euroopan markkinat olisi myös pitänyt valloittaa.

Päävalmentajan vastuuta ja panosta ei voida vähätellä, mutta nykypäivän jalkapallossa koko organisaatio voittaa tai häviää. Pärjätäkseen kotimaan rajojen ulkopuolella on jokaisen osa-alueen oltava mahdollisimman lähellä kansainvälistä huipputasoa, alkaen fysioterapiasta ja päättyen henkiseen valmennukseen. Pelkät pelaajat ja valmentajisto eivät enää riitä. Se mitä kentällä näkyy ja tapahtuu on koko organisaation aikaansaama lopputuote. Tämä ei ole kenties jalkapalloromantiikkaan sopiva näkökulma, mutta on karu totuus.

HJK on ulostulollaan osoittanut, että ensi vuosi on heille välivuosi. Välimatka kansainväliselle tasolle on niin pitkä, että sitä ei olisi valmentajan vaihdolla korjattu. Lehkosuolle tämä tilanne tarjoaa mahdollisuuden jatkaa valmentamista ja kehittymistä Suomen parhaissa olosuhteissa. Hän varmasti jatkaa kehittymistään HJK:n päävalmentajan position mukanaan tuomassa tiiviissä painekattilassa. Viimeistään vuoden päästä on kuitenkin todennäköisesti aika sanoa hyvästit Klubin peräsimestä. Toivotaan, että ne jäähyväiset ovat menestyksekkäät, sillä Lehkosuo ansaitsee enemmän arvostusta. Sekä organisaation sisältä, että sen ulkopuolelta.

 

EDIT: Juttua on muokattu muutamilta osiltaan.

Tero Karinti

Kirjoittaja on EOM-jalkapallolehden perustaja.

 

Tilaa EOM-jalkapallolehti kotiisi joko kokeilutarjouksena tai kestotilauksena! Klikkaa kuvaa lukeaksesi lisää.