Artikkeli

Jalkapalloprofessori Markku Kanerva

TEKSTI Kimmo Muttilainen
KUVAT Juha Tamminen

Markku Kanerva nousi valtakunnan halutuimmalle valmentajajakkaralle joulukuussa 2016 solmittuaan kerralla kolmivuotisen sopimuksen A-maajoukkueen valmentamisesta Hans Backen potkujen jälkeen. Kanerva oli noussut maajoukkueen peräsimeen kahdesti aikaisemminkin, joskin lyhytaikaisesti, valmennettuaan kolmessa maaottelussa keväällä 2011 ja kesästä 2016 vuoden loppuun Mixu Paatelaisen potkujen jälkeen.

Kolmas kerta sanoi Kanervalle toden. A-maajoukkueen toiminta oli tullut hänelle tutuksi, sillä hän oli toiminut valmennustiimissä vuodesta 2010. Muutoinkin Palloliiton päävalmentajavalinta tuntui heidän kannalta turvalliselta, sillä olihan Kanerva luotsannut jo aiemmin alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta ja johtanut sen sensaatiomaisesti EM-kisoihin.

Millainen persoonallisuus kätkeytyy tämän silmälasipäisen herrasmiehen taakse? 16-vuotisen pelaajauransa vuoteen 1998 päättänyt Kanerva tiedetään helsinkiläisenä, vahvasti HJK-taustaisena henkilönä, joka on saanut toimia Palloliiton siipien suojassa jo vuodesta 2004 lähtien. Sitä ennen valmennuskokemusta oli kertynyt vain kaksi vuotta HJK:n liigajoukkueen kakkosvalmentajana ja vuosi Ykkösessä FC Viikinkien luotsina.

Olen tehnyt lukuisia haastatteluja Palloliiton alaisuudessa toimivista valmentajista ja muusta henkilökunnasta, mutta kertaakaan aiemmin en ole astunut Palloliiton toimistoon. Ovikelloa painamalla ovi avautuu ja esittäydyn, kerron millä asialla olen ja minua pyydetään istumaan odottamaan. Olen paikan päällä varttituntia ennen sovittua haastattelun ajankohtaa, mutta eipä aikaakaan, kun lasisen ovisermin takaa esiin astelee itse A-maajoukkueen päävalmentaja. Yhtä rennosti ja reteästi kuin mitä olen oppinut häntä vuosien saatossa tuntemaan. Päällä on A-maajoukkueen verryttelyasu, mikä sopii hyvin mielikuvaan miehestä arkisissa olosuhteissa.

Kerron Kanervalle, että aikomuksena on ottaa selvää hänen luonteestaan ja toimintatavoistaan. Kuuluu naurahdus, sillä päävalmentajan mielestä luonteesta pitäisi kysyä paremmin hänet tuntevilta ystäviltä. Hetken mietittyään hän kuitenkin pohtii omaa luonnettaan.

”Ehkä perusluonteeni on rauhallinen, kärsivällinen ja analyyttinen sekä määrätietoinen ja suunnitelmallinen. A-maajoukkueessa toimintaa ohjaa ajan rajallisuus, joten silloin pitää pystyä priorisoimaan ajankäyttöä. Olen mielestäni myös sosiaalinen, sillä minulla on kova halu tehdä töitä ihmisten kanssa”, Kanerva sanoo.

Luonnehdintaan ei tule vahingossakaan liioittelua, sillä se ei sovi Kanervan pirtaan. Aiemmin 13 vuotta Haagan peruskoulussa luokanopettajana työskennellyttä Kanervaa kutsutaan maajoukkueympyröissä lempinimellä professori. Kutsumanimessä ei ole ivallista sävyä, vaan se on omalla tavallaan hyvin osuva ilmaisu miehen luonteesta ja samalla toimintatavoista.

”Välillä tulee mietittyä sitä, että luennoinko pelaajille liikaa? Tuleeko liikaa annettua teoriaa? Suhtaudun kuitenkin positiivisesti minulle annettuun lempinimeen”, Kanerva hymähtää.

”Tietynlainen pedanttius sopii oikein hyvin, sillä uskon, että asiat pitää viedä loppuun saakka eikä jättää puolitiehen. Haluan myös nähdä sen, että pelaajat tietävät, miten kentällä toimitaan, jotta voidaan mitata asioiden toimivuutta”, hän jatkaa.

Kanerva on ajanut maajoukkueeseen sisään uutta sukupolvea, kuten Skotlannissa pelaavaa Glen Kamaraa.

Posin kautta

Kanervan valmennusfilosofiaan kuuluu se, että jos halutaan tehdä kehitystä edistäviä asioita, onnistuu se parhaiten positiivisessa ilmapiirissä. Pelaajat itse oivaltavat asioita kentällä, uskaltavat myös kokeilla uusia, jopa rohkeita pelillisiä asioita sovittujen raamien puitteissa.

”Paljon puhutaan myös joukkuehengestä, mutta on korostettava sitä, ettei sen rakentaminen ole pelkästään päävalmentajan tehtävä. Se lähtee myös kunnioituksesta itseään ja muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi joukkuehenki pääsee silloin rakentumaan, kun kaikilla on turvallinen ja luottavainen olo. Olen kuullut myös sanottavan, että harjoitus ilman naurua on epäonnistunut harjoitus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että harjoittelun pitäisi olla yhtä hekottelua. Silti harjoituksissa jotain on tehty väärin, jos hymyn häivääkään ei näy”, Kanerva filosofoi.

Koska Kanervalla on vyöllään pitkä ja menestyksekäs peliura, voi hän ammentaa siitä paljon omaan valmentajauraansa. Kanervan mielestä juurikin tärkeää on se, että valmentaja pystyy tunnistamaan pelaajien tunnetilat, koska on elänyt samoissa tunnelmissa voittojen ja tappioiden hetkillä. Valmentajana pitää olla myös jatkuvasti ajan hermolla, sillä kansainvälinen jalkapallo kehittyy jatkuvasti ja Suomella ei ole varaa antaa siitä kilpailuetua muille, etteikö olisi nykyfutiksen aallon harjalla seuraamassa lajin evoluutiota.

Paljon kuulee puhuttavan myös siitä, ettei Suomella ole kunnon peli-identiteettiä. Kanerva sanoo kuitenkin A-maajoukkueella olevan tunnistettavia piirteitä, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Sitäkin voidaan kutsua identiteetiksi.

”Meillä on vahva kollektiivinen, yhdessä tekemisen meininki. Pystymme pitämään yllä tiettyä vaatimustasoa, jota johtaa sisäinen kuri. Lisäksi jokainen Suomi-paidan päällensä pukeva pelaaja pelaa aina loppuun saakka ja niin taistelun- kuin voitontahto on jokaisella jätkällä aina kova. Tästä tullaan myös pelirohkeuteen, joka näkyy riistoissa, haastoissa ja nimenomaan hallituissa riskeissä”, Kanerva sanoo.

Kanerva haluaa nähdä kentällä efektiivistä ja kollektiivista jalkapalloa, jossa yksitoistikko puolustaa yhdessä, tarvittaessa jopa kahdessa linjassa, jottei vastustajalle synny liiaksi maalipaikkoja. Riistot tehdään yhdessä ja jokaisella pitää olla kirkkaana ajatus siitä, milloin ja miten prässätään. Hyökkäyssuuntaan pelattaessa tulee olla nopeat jalat ja nopeat päät, sillä ratkaisu murtautumisesta pitää tehdä nopeasti ja kanssapelaajien pitää olla silloin samalla sivulla, ja siitä päästäänkin viimeistelyn tehokkuuteen.

”Pelin rytmittäminen on pirun tärkeää, sillä jokaisella pitää olla tiedossa se, milloin mennään pallon kanssa eteenpäin, mitä tapahtuu, kun päästään murtautumisvaiheeseen ja siinäkin pitää olla selkeät periaatteet, miten murtautua”, Kanerva sanoo.

Markku Kanervan aika maajoukkueessa on ollut nousujohteinen.

Ajan käytön hyödyntäminen

Yleinen kuvitelma maajoukkuevalmentajan työarjesta on se, että hänellä on runsaasti aikaa, koska maaotteluiden välillä on yleensä kaksi kuukautta. Suurin aika maaotteluiden välissä menee suunnitteluun ja palautteiden antamiseen. Kanervalla on tapana antaa palautteet mahdollisuuksien mukaan kasvotusten, mutta suurimman osan pelaajista pelatessa ulkomailla tapahtuu palautteen antaminen puhelimitse. Ennen varsinaista palautekeskustelua pelaaja saa omista suorituksistaan pelikentällä parhaimmillaan jopa 20 videoklipin kokoelman. Se auttaa pelaajaa huomaamaan konkreettisesti tekemänsä hyvät ja myös huonot teot.

”Lähden rakentamaan palautetta positiivisten suoritusten kautta. Yleensä suhde on 70–30 %. Pyrin löytämään videoilta sitä oikeanlaista tekemistä. Halusin antaa myös pelaajille palautetta koko viime vuoden otteista, mutta ajankohdan löytäminen osoittautui sangen haasteelliseksi pelaajien seurajoukkuekiireiden takia”, Kanerva huokaa.

Pelkästään palautekeskusteluiden antamiseen ei päävalmentaja käytä kaikkea aikaansa, vaan iso osa ajasta menee myös vastustajien vakoilemiseen. Ennen päävalmentajien piti matkustaa paikan päälle, mutta tänä päivänä se työ on helpottunut teknisten apuvälineiden avulla. Kanervalla on käytössään nettipohjainen ohjelma, josta hän pystyy kaivamaan informaatiota maajoukkueista ja jopa yksittäisistä pelaajista. Yksin päävalmentaja ei tätä urakkaa tee, vaan hän jakaa vastuuta valmennustiimilleen, pääasiassa Mika Nurmelalle ja Kari Martoselle. Toisinaan Martonen voi katsoa vastustajan puolustuspelaamisen, kun taas toisessa ottelussa hänen kontollaan voi olla hyökkäyspelaaminen. Se tuo valmentajille sopivaa vaihtuvuutta siihen, ettei tehtävänä ole kerta toisensa jälkeen samat asiat.

Suurelle yleisölle se suurin ja näkyvin työ on luonnollisesti seuraavan A-maajoukkueen valitseminen, mikä ei sekään ole aivan yksinkertainen asia. Päävalmentajan tulee olla perillä pelaajien iskukyvystä ja siksi edellisten otteluiden seuraaminen on tuiki tärkeää.

”Ehkä se on myös osa luonnettani, että haluan olla varma kaikista johtopäätöksistä, mitä teen. En halua joutua kokemaan sitä tunnetta, etten olisi huomannut jotain tiettyä asiaa”, Kanerva tuumaa.

A-maajoukkueen pelaajia ei Kultaisen sukupolven tapaan pelaa liiaksi kansainvälisissä huippusarjoissa. Lisäksi Serie A:ssa pelaava Perparim Hetemaj ja Bundesliigassa tahkoava Niklas Moisander päättivät lopettaa uransa maajoukkueessa. Lisäksi viimeisimpänä lopettaneiden joukkoon liittyi myös Ruotsin pääsarjassa pelaava Kari Arkivuo. Huuhkajien taso ei kuitenkaan ole läheskään niin huono kuin yleisesti luullaan, vaikka aivan terävin kärki onkin valitettavan kapea. Edellisissä karsinnoissa Suomi-paitaa kantoi lähes 30 eri pelaajaa. Sekään ei ole missään nimessä optimaalinen tilanne, että vaihtuvuus ottelusta toiseen on noin suuri, mutta toisaalta Kanerva pääsi ajamaan sisään myös uusia kasvoja.

”Mietin paljon peliryhmitystä tulevaa vastustajaa vastaan, ja pyrin sitten löytämään siihen sopivia pelaajatyyppejä”, Kanerva toteaa.

Päävalmentaja myös laatii maaottelupäivien ohjelman ja miettii levon ja rasituksen suhdetta, minkä merkitys onkin korostunut entuudestaan tänä päivänä, kun maaottelut ja karsintataistot pelataan niin sanottuina double headereina eli kaksi ottelua saman maajoukkuetauon aikana.
Maajoukkue voi harjoitella ennen ottelua vain muutaman päivän aikana. Harjoitukset keskittyvät lähinnä taktisiin asioihin, sillä monesti pelaajilla on alla viikonlopun ottelut maajoukkueeseen saavuttaessa. Kanerva käyttää paljon aikaa myös pohtimalla kuinka paljon pelaajalle pystyy antamaan uutta dataa, jotta tämä pystyy ne omaksumaan ja siirtämään itse peliin.

”Käymme asioita läpi videoklippien avulla välillä koko joukkueen kesken ja toisaalta taas myös pienryhmissä. Mielestäni on parempi, että pelaajat itse ratkaisevat kentällä syntyviä ongelmia, sillä otteluiden aikana jalkapallossa itse peliin vaikuttaminen on pirun vaikeaa”, Kanerva myöntää.

Kanerva puhuu rauhallisesti ja maltillisesti hänelle rakkaasta lajista, mutta kaikesta huokuu intohimo ja väsymätön halu kehittyä entistä paremmaksi. Jalkapallon seuraaminen ei rajoitu pelkästään otteluihin, joissa suomalaispelaajat ovat läsnä, sillä illasta toiseen Kanerva jaksaa katsoa kansainvälisiä otteluita lajin aivan absoluuttiselta huipulta.

”Jos vaimoltani kysytään, vietän varmasti ihan liikaa aikaa television äärellä jalkapalloa seuraten”, Kanerva naurahtaa.

Ennalta kaksituntiseksi sovittu haastatteluaika päävalmentajan kanssa kuluu nopeasti. Se mies, johon tutustuin jo 1990-luvun lopulla ei ole muuttunut mihinkään, vaikka työnkuva on vaihtunut pelaajasta valtakuntamme ykkösvalmennuspestiin. Kanervan sisällä elää vahvasti asioita pohtiva professori, mutta yhtä lailla intohimoinen ikuinen jalkapallon opiskelija.

Artikkelu on julkaistu ensimmäisen kerran EOM-jalkapallolehden printtinumerossa 1/2018.

Lue uusimmat jutut ensimmäisenä EOM-jalkapallolehdestä, suoraan kotiisi kannettuna. Tilaa EOM-jalkapallolehti täältä!