Uutiset

FC TPS suunnittelemassa uutta osakeantia

EOM-lehden saamien tietojen mukaan Veikkausliigakauteensa valmistautuva sarjanousija TPS suunnittelee taustayhtiönsä FC TPS Oy:n kautta uutta osakeantia. Tavoitteena on laskea liikkeelle niin sanottuja B-sarjan osakkeita enintään 10 000 kappaletta hintaan 50 euroa kappaleelta. Myös suunnattu osakeanti on mahdollinen mikäli hallitukselle myönnetään valtuutus asiassa. Osakeantivaltuutus on esillä 5.4.2018 järjestettävässä yhtiökokouksessa.

Mikäli vuosikokous päättää hyväksyä esityslistaan merkityn osakeannin, on tavoitteena kerätä siis minimissään puolen miljoonan euron potti. Osakeannin todennäköisenä tarkoituksena lienee kerätä jälleen varoja toiminnan rahoittamiseen. Mikäli kohde on edellisen osakeannin tavoin tämä, antaa se synkän kuvan seuran nykyisestä taloudellisesta tilanteesta. B-sarjan osakkeita voi pitää niin sanottuina kannatusosakkeina, sillä niiden kautta ei saa todellista päätäntävaltaa seuraan liittyvissä asioissa.

Edellisen kerran vastaavanlaisen rahankeruuseen turkulaisseurassa päädyttiin vain vajaat kaksi vuotta sitten, kun TPS järjesti joukkorahoituskampanjan. Kampanja ylsi tavoitteeseensa vasta viimeisenä päivänä keräten lopulta 315 750 euroa. Tuolloin Ykkösessä pelanneen TPS:n yllä leijui tummia pilviä ja pahimmassa tapauksessa edustusjoukkueen toiminta olisi jouduttu lopettamaan jopa kesken kauden. Kampanjan toteutumisen jälkeen puhuttiin TPS:n päässeen jaloilleen ja aloittavan ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Nähtäväksi jää millaisen vastaanoton osakeanti saa tällä kertaa. Seura on tasapainottanut talouttaan Ykkösen kausinaan ja on taloudellisesti terveemmässä asemassa. Onko turkulaisella jalkapalloväellä tällä kertaa halua kaivaa kuvetta toiminnan tukemiseksi?

Kimmo Muttilainen