Analyysi

PS Kemi – Bensa loppui kesken

Lähtökohdat:
Sarjanousijana liigaan tullut kemiläisjoukkue sijoittui debyyttikaudellaan monien yllätykseksi yhdeksänneksi. Kemi pelasi ajoittain viihdyttävää peliä, mutta varsinaisen sarjapaikan joukkue varmisti itselleen varsin passiivisella pelityylillä. Ennen kautta pohdinnassa oli se, että oliko valmennus keksinyt uusia kujeita uudistuneelle joukkueelle.

Kauden yhteenveto:
Kauden alku ei paljoa kemiläisille lupaillut. Ensimmäiset yhdeksän ottelua huhti–toukokuun aikana pitivät sisällään peräti viisi tappiota. Ryhtiliike tapahtui kuitenkin kesäkuussa, jolloin pallonhallintaprosentti oli suurempi kuin vastustajalla. Se näkyi myös pistekeskiarvon nousussa 1,8:aan. Joukkue ei tehnyt enempää maaleja kuin keväällä, vaan suurin muutos tapahtui nimenomaan oman pään pitävyydessä. Toukokuun kahden päästetyn maalin keskiarvo putosi peräti 0,67 ottelukohtaiseen keskiarvoon.

Loppukaudesta maalinteko tuotti PS Kemille suuria vaikeuksia. Osasyy löytyy siitä, että joukkue myi parhaan pelaajansa, Filip Valencicin, HJK:n riveihin. Ongelmia oli myös puolustuspäässä, sillä viitenä kuukautena seitsemästä oli päästettyjen maalien keskiarvo kaksi tai enemmän.

Pelillinen kehitys:
Kesäkuussa nähtiin pilkahdus pallonhallintaan pohjautuvasta pelityylistä, joka tuottikin mukavasti pisteitä. Sen jälkeen tapahtui karu paluu arkeen, sillä syöttömäärät putosivat keskikesästä loppukautta kohti mentäessä alkukauden tasolle. Keskikesän lupaavat otteet valahtivat viemäristä alas. Loppuiko bensa? Toisaalta Kemi piti jo monta kertaa sarjapaikkaansa kirkossa kuulutettuna, kunnes se sinetöitiin vasta päätöskierroksella.

Erikoistilanteet:
Kauden voi jakaa hienosti kahtia erikoistilanteiden suhteen. Huhti–kesäkuun aikana joukkue teki peräti seitsemän erikoistilannemaalia eli yli kaksi per kuukausi, mutta samaan ajanjaksoon joukkue myös päästi seitsemän erikoistilannemaalia omiin.

Heinä–lokakuun aikana joukkue ei enää tehnyt kuin kolme maalia erikoistilanteista. Eikö niihin panostettu harjoituksissa, vaikka ne olivat alkukaudesta hyökkäyspäässä yksi joukkueen vahvuuksista? Loppukaudesta joukkue alkoi myös päästää reilusti erikoistilannemaaleja. Neljään kuukauteen peräti 16 erikoistilanneosumaa omiin on liikaa. Se antaa kuukausittaiseksi keskiarvoksi tylyn neljä osumaa!

Onnistujat:
Sarjassa säilymistä voidaan pitää koko joukkueen onnistumisena. Valmennus osasi repiä tarvittavan irti rajallisesta materiaalista. Joukkue onnistui kuin onnistuikin hilaamaan itsensä kuiville, vaikka Kemissä taidettiinkin juhlia säilymistä hieman liian aikaisin.

Parannettavaa:
Omiin kolisee yhä aivan liikaa maaleja. Puolustuspelaamiseen ja ennen kaikkea erikoistilanteiden puolustamiseen pitää löytää uusia lääkkeitä. Joukkue jäi hyökkäyspäässä peräti 12 kertaa nollille, ja vanhan totuuden mukaan ei voi voittaa otteluita, jos ei onnistu maalinteossa.

Ensi kausi:
Taloudelliseen tilanteeseen on tulossa parannusta uuden tukirenkaan kautta. Millaisen joukkueen PS Kemi saa jalkeille ensi kaudeksi? On tuskallista pelata aina sarjassa säilymisen puolesta, joten toivoisi Kemin onnistuvan saamaan muutaman profiilihankinnan, jotka pystyisivät nostamaan joukkueen tasoa tyvipäästä keskikastiin.

Kimmo Muttilainen
Akusti Salonen